25. heinäkuuta 2017

James, Jassu

1. Minkä ikäinen kissa on vanha?

Kissaa voidaan yleisesti ottaen alkaa pitää ikääntyneenä noin yksitoistavuotiaasta asti ja vanhana noin viisitoistavuotiaasta alkaen. Vanheneminen on kuitenkin hyvin yksilöllinen prosessi niin kissoilla kuin meillä ihmisilläkin. Sen etenemiseen vaikuttavat mm. perimä ja kissan elinolosuhteet. Liikunta ja aktiivisuus sekä hyvä terveydenhuolto ja laadukas ravinto auttavat kissaa pysymään hyvässä kunnossa myös vanhemmalla iällä.


2. Miten vanhaksi kissa voi elää? Miten vanhoja ovat vanhimmat kissat Suomessa tai maailmalla?

Yli kahdenkymmenen vuoden ikä on kissalle jo todella korkea – kaksikymmentä vuotta kissanelämää vastaisi ihmisen elämässä noin 96 vuotta. Melko usein kaksikymppisiään viettävistä kissoista kuitenkin kuulee, ja jotkut elävät muutaman vuoden sen ylikin. Ainakin huhuja yli kolmekymmenvuotiaistakin kissoista on kantautunut maailmalta.


vanha_kissa_ulkosalla
 

3. Emme tiedä kissamme varmaa syntymäaikaa tai edes syntymävuotta. Miten ja mistä voimme päätellä sen iän?

Aikuisen kissan, jonka tausta on tuntematon, ikää on vaikea määrittää. Maitohampaiden vaihtuminen pysyviin tapahtuu puolen vuoden ikään mennessä. Pysyvien hampaiden kuntoon vaikuttavat iän lisäksi suuresti kissan perimä, hampaiden mahdollinen hoito ja kissan syömä ravinto. Siksi hampaiden perusteella voidaan erottaa lähinnä aivan nuori aikuinen kissa vanhemmista. Jos kissa on leikkaamaton kolli, sen ulkoisten, sukupuoleen sidottujen piirteiden kehittyneisyys kertoo sen iästä jonkin verran. Leveät, täysin kehittyneet kollinposket nähdään yleensä vasta useamman vuoden ikäisellä kissaherralla. Ikääntymisestä voivat puolestaan kertoa mm. nivelvaivat, aistitoimintojen muutokset, silmän iiriksen värimuutokset tai se, ettei kissa pysty pitämään kynsiään kunnolla piiloon vedettyinä. Varmaa tapaa aikuisen kissan täsmälliseen iänmääritykseen ei kuitenkaan ole.

 

4. Onko kissoilla dementiaa vanhemmiten? 11-vuotias leikattu poikakissani välillä ihan unohtaa missä onkaan ja keitähän nuo ihmiset olivatkaan. Ihan suurilla silmillään tuijottaa ja ihmettelee. Sitten taas palautuu ihan normaaliksi. Leikitään ja aktivoidaan, mutta onko kissoilla samankaltaista dementiaa kuin ihmisillä?

Suurella osalla vanhenevista kissoista tavataan dementiatyyppisiä muutoksia – 15-vuotiaista ja tätä vanhemmista kissoista jo joka toisella. Usein omistajat kuvaavat kissansa ääntelevän enemmän (ja kovemmalla äänellä), kuljeskelevan asunnossa levottomasti ja vaikuttavan eksyneeltä. Myös vuorokausirytmi voi häiriintyä ja aiheuttaa ongelmia, jos kissa aloittaa konserttinsa öiseen aikaan omistajien yrittäessä nukkua. Yleensä tällainen käytös on lyhytaikaista ja päättyy itsekseen, kuten kysymyksessäsikin kuvasit. Päiväaikaan toteutetulla aktivoinnilla voidaan yrittää vaikuttaa vuorokausirytmiin, ja lihaskunnon ylläpitäminen auttaa kissaa säilyttämään mahdollisimman hyvän liikuntakyvyn mahdollisista ikääntymiseen liittyvistä nivelvaivoista huolimatta. On siis hienoa, että muistatte leikkiä kissanne kanssa säännöllisesti.

 

5. Kissamme ei taida kuulla enää kovin hyvin. Onko kuulon heikkeneminen yleistä vanhoilla kissoilla? Voiko siitä tulla lopulta aivan kuuro? Miten voin helpottaa tällaisen kissan elämää?

Aistitoimintojen heikentyminen on tavallista ikääntymisen yhteydessä, ja se voi lopulta johtaa täyteen kuurouteenkin asti. Kuulon heikentyminen kannattaa ottaa huomioon ainakin lähestyttäessä kissaa, jotta sitä ei säikäytetä: joko kissaa kutsutaan niin kovalla äänellä että se varmasti kuulee ennen kuin siihen kosketaan, tai lähestytään sitä sellaisesta suunnasta että se näkee lähestyjän aikeet. Vanhan kissan kannattaa antaa levätä paljon, mutta jos kissa on herätettävä, on myös syytä pitää reilusti ääntä. Jos kissaan kosketaan ennalta varoittamatta kesken syvän unen, se voi pelästyä pahan kerran ja jopa puolustautua vaistonvaraisesti. Erityisen tärkeää on sopia pelisäännöistä perheessä, jossa on pieniä lapsia ja vanha kissa, jotta vahinkoja ei sattuisi.

 

6. Kuuluvatko ihomuutokset vanhuuteen? Toisella kissallamme on huulet täynnä mustia, luomen näköisiä pilkkuja. Myös nenässä niitä näyttää muutama olevan. Kannattaako niistä huolestua vai voivatko tosiaan vain olla luomia?

Kissan iho voi muuttua vanhemmiten kuivemmaksi ja vähemmän joustavaksi, kuten ihmisilläkin. Iho saattaa hilseillä, ja etenkin jos kissa ei jäykkyyden tai kipujen vuoksi pysty enää peseytymään normaalisti, turkki saattaa myös takkuuntua. Korkealaatuinen ravinto, jossa on riittävästi hyvälaatuista rasvaa, on ihon kunnolle tärkeää. Ihon värin muutokset eivät kuulu normaaliin vanhenemiseen, jollei kyse ole punaisesta kissasta. Näillä voidaan tavata mustia, oireettomia pisteitä huulissa, nenässä, ikenissä ja silmäluomissa, ja ajan mittaan niiden määrä voi lisääntyä. Muunvärisillä kissoilla etenevät (lisääntyvät tai laajenevat) ihomuutokset kannattaa käydä näyttämässä eläinlääkärille, sillä ne voivat olla oire sairaudesta.

 

7. Meidän iäkäs kissamme laihtuu, ystäväni vanha kissa lihoo. Voiko olla molemmissa tapauksissa iästä kiinni? Mikä avuksi?

Kaikki nopeasti tapahtuneet muutokset kissan painossa antavat aihetta tarkemmille tutkimuksille eläinlääkärin vastaanotolla. Ikääntymiseen liittyy monia fysiologisia muutoksia ja monesti myös sairauksia, jotka voivat näkyä ensimmäisenä kissan ruokahalussa (joko lisäten tai vähentäen sitä), juomiskäyttäytymisessä tai liikkumisessa. Osa näistä sairauksista etenee nopeasti ja mitä pikemmin hoito päästään aloittamaan, sitä parempi on kissan ennuste. Kissan ikääntyminen etenee noin nelinkertaista vauhtia ihmiseen verrattuna, joten säännölliset, melko tiheätkin terveystarkastukset ja mahdollisten sairauksien ajoissa aloitettu hoito ovat tärkeitä. Suosittelen molemmille kissoille terveystarkastusta eläinlääkärin vastaanotolla. Samalla voi keskustella kissojen ruokinnasta ja siitä, onko sitä tarpeen muuttaa.


kissan_tassu
 

8. Tuntuu, että vanha kollimme vain nukkuu ja nukkuu. Onko se kipeä vai nukkuvatko vanhat kissat oikeasti noin paljon? Miksi ne tarvitsevat niin paljon unta?

Vanha kissa tarvitsee paljon lepoa, mutta jatkuva lepäily tai nukkuminen voi kertoa myös sairaudesta tai kivusta. Olisi hyvä käyttää kissa ikääntyvän kissan terveystarkastuksessa, jotta tällaiset syyt voidaan sulkea pois. Ainakin ihmisillä syvän, palauttavan unen osuus vähenee vanhemmiten, jolloin lepoa tarvitaan kaiken kaikkiaan aiempaa enemmän. On paljon mahdollista, että samasta syystä kissan unessa vietetyn ajan osuus päivästä kasvaa iän myötä.

 

9. Meillä mietitään uuden kissan hankkimista. Miten vanha ja pitkään kotona meidän kanssa asunut kissa saadaan parhaiten tutustumaan uuteen tulokkaaseen? Vai kannattaako uuden kissan hankkimista sittenkin siirtää?

On mahdotonta antaa näin vähillä esitiedoilla vastausta siihen, kannattaako teidän hankkia uusi kissa nyt vai myöhemmin. Siihen, kuinka suurta stressiä ja toisaalta myös iloa ja virikkeitä uuden kissan muutto perheeseenne toisi, vaikuttavat molempien kissojen kokemukset muista kissoista pentuaikana ja aikuisiällä, kissojen luonteenpiirteet, vanhan kissan ikä ja terveydentila, asunnon koko ja ominaisuudet, vain muutamia tekijöitä mainitakseni. Kannattaa siis pohtia asiaa huolella eri kanteilta ennen päätöksentekoa. Kissanhoidon käsikirjassa on oma lukunsa kissojen totuttamisesta toisiinsa, ja siinä käsitellään myös uuden tulokkaan valintaan vaikuttavia seikkoja sekä sitä, miten kissojen rauhallista yhteiseloa voidaan erilaisin toimin edistää. Suosittelen myös siihen tutustumista, jos päädytte hankkimaan uuden kissan vanhan kissanne kaveriksi.

 

10. Meidän kohta 18-vuotias Rocky-kissa huutaa ruokaa vähän väliä ja varsinkin yöllä mekastaa, jos ei anneta. Haluaa vähän väliä ulos yölläkin. On rauhaton, haluaa ulos ja melkein heti taas sisälle. Oksentelee toisinaan, kun ahmii ruohoa ulkona. Murisee rappusia kulkiessaan, muttei anna kantaa rappusissa, mahdollisesti lonkkiin sattuu. Joskus juoksee pyrähdyksiä eli ei ole ihan kankea vielä jaloistaan. Joskus alkaa tuijottaa nuorempaa 14-vuotiasta tyttökissakaveriaan ja käy päälle. Kuuluuko tämä kaikki vanhuuteen?

Vanhenevilla kissoilla on toki paljon dementiatyyppisiä muutoksia, mutta toisaalta levottomuus ja käytösmuutokset (myös ruokahaluun ja tarpeidentekoon liittyvät) voivat johtua myös fyysisistä oireista ja sairauksista. Kuvailet hyvin sekalaisia oireita jotka voivat johtua monista erilaisista syistä. Niihin voi olla myös saatavissa apua joka helpottaa sekä kissan että perheenne elämää. Suosittelen ehdottomasti kissalle perusteellista tarkastusta eläinlääkärin vastaanotolla.



 

Kysymyksiin vastasi Päivi Ylikorpi, joka on eläintenhoitajaopiskelijoiden kouluttaja, luennoitsija ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut Kissanhoidon käsikirjan. Kirjalla on myös oma Facebook-sivu.


Lisää hyödyllistä kissatietoutta:

* 10 kysymystä ja vastausta kissojen virtsaamisongelmista
* 10 kysymystä ja vastausta kissojen ensiavusta
* 10 kysymystä ja vastausta kissojen diabeteksesta
* Voihan ripuli!
* Päivi Ylikorpi luennoi: Vähennä kissan stressiä virikeillä, piiloilla ja tähystyspaikoilla
* Fysioterapeutti suosittelee: Liike on lääkettä myös kissalla
* Kun kissa ja sen pissa ovat väärässä paikassa
* Kissan kanssa eläinlääkärissä - näin lievennät stressiä
* Suu auki - Kaneli-kissa kävi hammastarkastuksessa
* Odota kissan aloitetta ja silitä vasta sitten - Tuire Kaimio opasti kissojen kieleen ja mieleen

 

Kommentit  
+6 # Mäkelä Pirjo 30.10.2014 14:46
edesmennyt kissani eli noin 22 vuotiaaksi, otin sen kissojen katastrofiyhdis tyksen kautta, ja eläinlääkäri oli arvioinut sen silloin (21 vuotta sitten) noin vuoden vanhaksi, joten tuskin tuo ikäarvio paljoa heittää. Onko ulkokissoilla ja sisäkissoilla erilainen eliniänodote ?
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+2 # Sonja Vähä-Piikkiö 30.10.2014 15:43
Ulkokissoilla ja sisäkissoilla on yleensä erilainen eliniänodote. Tämä johtuu yleensä siitä, että varsinkin maalla ulkokissoista ei pidetä niin hyvää huolta. Ne yleensä kuolevat alle viisivuotiaina, puutteellisen ravinnon ja suojan takia. Myös leikaamattomill a kissoilla jatkuvat poikimiset ja tappelut lisäävät kuolleisuutta. Myös ulkona olevat vaarat, varsinkin autot, laskevat eliniändotetta.
Kuitenkin jos ulkokissa käy kerran vuodessä lekurilla ja onnistuu välttämäät ulkona vaarat, niin ihan varmasti pääsee Pirjon kissan kanssa samaan ikään :)
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+10 # Ex-maalainen 09.12.2014 14:43
Vanhemmillani on maatila, jossa oli tyypillinen puolivilli kissasto. Kasvoin hyvin kissarakkaaksi ja aloin vaatia kissoille parempaa terveydenhuolto a ja leikkaamista, mihin hitaasti suostuttiinkin. Nykyään kaikki kissat ovat leikattuja ja vanhemmilleni suunnattoman rakkaita. Ovat sisällä/ulkona oman mielensä mukaan. Vanhin (naaras) täyttää ensi vuonna jo 19, leikattiin 12 vuotiaana, sitä ennen ei mitään terveydenhuolto a, paitsi matokuurit ja välillä ulkoloishäädöt varmuuden vuoksi. Kuinkahan vanhaksi mahtaisi nyt 18.5-vuotias neiti elää, jos elämän eväät olisi alusta alkaen olleet parhaat mahdolliset! Kun nytkin porskuttaa teräsmummotyyli llään, ja toivottavasti vielä pitkään:)
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+6 # Pirkko Hietala 22.12.2014 21:48
Minun edes mennyt Misu-kissani joka eli vuosina 1991-2009, eli 18 vuotiaaksi saakka.. ja vielä aamuna jolloin lähdin viemään eläinlääkäriin niin katsoi minua suurilla silmillään kun kutsuin sitä nimeltä.. kuin pyytääkseen auta häntä.. Nimittäin Misu oli edellisenä yönä halvaantunut ja ei enää pystynyt liikkumaan omin voimin.. Eläinlääkäri päästi sitten Misun tuonne sateenkaarisill alle ja rauhaan jossa Misu yhä on nukkumassa..
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # Kissani 07.04.2015 10:54
Hei minulla on naaras sisäkissa 13 v laikkamatta,kys ysisin,onkos enää mahdolllista leikkautta ,on voinut hyvin ja tosi muuten kiltrti nukkuu usein päivästä ja kiima ajat tullut vuodessa usein muutta lyhempänä,ja kysymys olikin voikos kissaani enää leikkauttaa,,,k un alkuun en ole ottannut kissaa se tuli talouteen ja nyt sitten asun kahden kissani kanssa t.Terttu
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+1 # Ex-maalainen 07.05.2015 11:42
Hei Terttu!
En ole asiantuntija, mutta kun kysymykseesi ei näytä tulleen muita vastauksia, annan oman arvioni. Meidän vanhin tyttökissa leikattiin tosiaan 12-vuotiaana, eikä siinä ollut mitään ongelmia. Kahden päivän kuluttua leikkauksesta pyydysti rotan! Elänlääkäri osaa kyllä arvoida tilanteen kissakohtaisest i, soita ja kysäise. Arvelisin, että leikkaaminen tekee kissalle hyvää ja pidentää ikää monestakin syystä. Jos kissasi pääsisi vahingossa karkaamaan ulos, se voi tulla tiineeksi ja saada pennut, mikä alkaa olla vanhenevalle kissalle todellinen rasite, ja sinun täytyisi tietysti joko pitää kaikki pennut tai etsiä niille hyvät kodit. Naaraskissa voi myös vanhemmiten saada kohtu- tai munasarjasyövän , joten niiden elimien poistaminen kannattaisi. Turhiahan ne ovat, jos et enää pentuja halua teettää, enkä kyllä tuon ikäisellä tosiaankaan suosittelisi.
Ihanaa alkukesää sinulle ja kissallesi!
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+5 # Irene 12.07.2015 02:29
Hei!
Tessa-kissani nyt 20 v 9kk, tarkempaa synt.pv. ei tiedossa, lokakuun loppuun 21 v. Sekarotuinen, emo persialainen, ihan norm. näköinen kissa, karva silkinhieno vaikkei pitkä, kilpikonnakuvio intia, tosi itsenäinen, sisäkissa suurimman osan elämäänsä. Nyt alkanut ilmetä toistuvia virtsatietulehd uksia, antibiootit tunnu enää purevan, eletään viimeisiä yhteisiä aikoja? Munuaiset?
Koskaan uskonut edes tällaista aikaa mahhdolliseksi, maalla kotona navettakissat kuolivat paljon nuorempina, elivät vapaasti, ei silloin eläinlääkäreitä kissoille, koirillekaan - vain hevoset ja lehmät tärrkeimpinä hoidettiin.
Nyt valvon/varron Tessani kanssa, tietäen ettei paluuta juuri ole, hoitoa parhaani mukaan.

Irene
ps. en toki tänään tiedä mitä hu tai ma, ti , ke, to jne...
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # Nisa 05.07.2016 22:54
Hei!
Meillä on n.8 vuotias kissa ja olemme harkkineet koiranpennun hankkimista. Onko mahdollista että tämä kissa pystyisi vielä sopeutumaan koiran kanssa vai kannattaisiko koiran hankkimista lykätä?
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # Nurana 12.10.2016 23:50
Moikka.. Mulla ois yks asia mulla on siis 12v kolli kissa se on laihtunnu kyl paljo no käytin lääkärissä ja otettii veri näytteet olivat normaalit kalsium tosiaan oli vähä koholla muuten kaikki jees. Sillä todettiin että ois munuais vajaatoiminta ja epäilivät et ois syöpä mut kuitenki ei veres näkynny mitää et ois annoin antibiootin kuuria nii vähä alkannu syömään mutta juo vettä paljon. Lääkäris todettii et ois suolisto tulehtunu. Muuten pesee itseään jne. Ruuan suhteen vähä alkannu nirsoilee annoin yhtenä päivänä raaka kananmuna söi mielellään ja raaka kanaa nii sitäki söi mut ei syö enää paljo raksuja. Onko se normaalia et kissa ei syö enää kuivaa ruokaa ennenki tykkäs syyä latsia mut nyt ei kelpaa. Pitääkö ostaa muuta raksuja.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # Riksu 07.03.2017 00:47
Haluaisin tietää seniori ikäisen kissan hammashoidosta.
Olen joskus kuullut, ettei vanhoihin kissoihin tehdä enää hoitoja, jossa kissa täytyy nukuttaa, pitääkö asia paikkansa?
Milloin tämä ikä raja tulee vastaan?
Pystyykö kotikonstein helpottamaan esim. hammaskiven lisääntymistä?
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # Johanna 13.03.2017 03:56
Miksi leikatun 6-vuotiaan pitkäkarvaisen kollin turkki rasvottuu välillä selästä sekä hännän tyvestä. Rasvoittumisell a tark. likaisenoloista ja tahmeaa kohtaa turkissa.
Mikä avuksi?
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita