Kymmeniä kiloja kissanruokaa ja pusseittain kissanherkkuja, kaikki yllättäen ja yllätyksenä Eläinsuojeulyhdistys Dewi ry:lle - eikä suuren lahjoituksen lähettäjästä ole tietoakaan.


mysteerilahjoituksessa_oli_nain_paljon_ruokaa    Ja_lisaa_mysteerilahjoituksesta_ruokaa


Sehän on selvä, että tällainen mysteeri kiinnostaa meitä muitakin. Siispä loikataan Dewin puheenjohtaja Elina Vallin juttusille.

Elina hoi, kerro lisää!

 

"Mysteerilähetystarina alkoi viime perjantaina eli elokuun 28. päivä, kun postiluukustani oli pudotettu lähettifirman toimitusyrityslappu. Dewin toimisto sijaitsee asuntoni yhteydessä, joten siksi toimitusta yritettiin suoraan kotiini. Lapussa oli seurantanumero ja vastaanottajana Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry. Ihmettelin lähetystä kovasti, sillä en ollut ainakaan itse tilannut Dewille mitään ja kysyin seuraavaksi muilta hallituslaisilta, tietävätkö he jotain saapuvasta paketista. Kukaan ei tiennyt mitään, joten aloin selvittää asiaa lähetyksen seurantanumeron avulla, mutta sain selville vain, että paketti on tulossa Saksasta ja että se painaa noin 30 kiloa.

Laitoin lähettifirmalle viestiä, että menen itse hakemaan paketin terminaalista, mutta koska oli perjantai, viestini luettiin vasta maanantaina, jolloin lähetystä yritettiin toimittaa uudelleen. Silloin postiluukusta oli pudotettu toinen toimitusyrityslappu, jossa oli kuitenkin eri seurantanumero kuin edellisessä. Ihmettelin asiaa, mutten lähtenyt selvittämään sitä sen enempää.

Tiistaina pääsin viimein noutamaan pakettia ja vasta terminaalissa selvisi, että paketteja olikin kolme ja jokainen niistä painoi sen 30 kiloa. Onneksi olin ottanut kantoapua mukaan ja saimme kaikki paketit mahtumaan autooni. Kiikutin paketit Dewin toimistolle ja sisällöksi paljastui kiloittain kissanruokaa."

Eläinsuojeluyhdistys Dewin väki kävi läpi kissanruoat: 120 tölkkiä, 83 pahvitetraa ja ainakin parikymmentä herkkupussia.

 

Eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotivastaava Anna Koskela muistelee, että mysteerilähetyksiä on tullut aiemminkin. Muutama vuosi sitten he vastaanottivat paketin, jossa oli kymmenen pakettia kissanruokia ja -leluja.

 

- Tällöinkään lähettäjää ei ilmoitettu, ja olemmekin nyt arvailleet, onko kyseessä sama lahjoittaja vai joku muu. Oli miten oli, olemme äärettömän kiitollisia, sillä Dewi toimii täysin lahjoitusten varassa ja saamamme avustus heijastuu suoraan siihen, kuinka montaa kissaa pystymme auttamaan.

sijaiskodin_kissoja_ruokailemassa

 

Tällä hetkellä Dewin sijaiskodeissa on ruokittavana kolmisenkymmentä kissaa, joista puolet on pentuja. Elina Valli ja Anna Koskela kuvailevat tätä vuotta poikkeukselliseksi. Elokuun loppuun mennessä Dewi on vastaanottanut jo 50 kissaa eli saman verran kuin yleensä koko vuoden aikana.

 

- Arvioisin, että kissoillemme on tässä lähetyksessä märkäruoat pariksi kuukaudeksi eteenpäin, kertoo Koskela.

 

Jos sinä haluat olla seuraava mysteerilahjoittaja tai haluat auttaa kodittomia kissoja omalla nimelläsi, voit tilata haluamastasi verkkokaupasta tuotteet suoraan Dewin toimistoon. Osoite on Sairashuoneenkatu 17 A 8, 20100 Turku. Lahjoituksen voi tuoda myös paikan päälle toimiston aukioloaikana eli keskiviikkoisin kello 18 – 20.

 

- Pari viikkoa sitten eräs ihminen toi meille peräti kaksitoista käyttämätöntä kissanvessaa, mikä oli myös huikea juttu! Anna Koskela iloitsee.

 

(Ja jos haluat auttaa oman kotiseutusi kodittomia kissoja, ota yhteyttä lähimpään eläinsuojelyhdistykseen tai kissataloon. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton jäsenyhdistykset löydät täältä.)

tamakin_pentu_saa_ruokaa_lahjoituksesta

 

Ps.

Jos sinä olet Turussa ihmetystä ja iloa herättäneen mysteerilahjoituksen lähettäjä, Dewin väki haluaa muistaa sinua yhdistyksen painotuoreella löytöeläinkalenterilla. Otathan yhteyttä tuttuun osoitteeseen tai sähköpostitse info(miuku)dewi.info.

 

 

Kommentit  
+10 # Katja 03.09.2015 14:56
Wau, miten mahtava juttu, tästä tuli kyllä erityisen hyvä mieli.
Lahjoittaja on oikea enkeli!
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+3 # jaana mäki 04.09.2015 02:14
Jospa lahjoittaja on se Turkulainen Eurojackpot voittaja :D
Kuka nyt lieneekin ... HIENOA että välität
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+3 # Kati Aaltonen 04.09.2015 09:06
Todella upeaa, että tälläisä eläinrakkaita ihmisiä löytyy ja jotka haluaa auttaa osaltaan ♥
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+1 # Minnakatti 23.01.2016 21:42
Ihanaa, että ihmiset, joilla on varaa tehdä näin suuria lahjoituksia ovat heränneet näkemään tarpeen. Raha ei tee ketään onnelliseksi vaan se, mitä sillä saa aikaiseksi!
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita