Paljon kissoja! Näin huikkaa Kissakahvila Purnauskiksen Tiina Aaltonen, kun häneltä kyselee kahvilan uusimpia kuulumisia.

Vuotta 2016 ei ole kulunut vielä kahta kuukauttakaan, mutta Suomen ensimmäisessä kissakahvilassa on ehditty jo monenlaista. Kuten viettää kissaihmisten omaa sinkkuiltaa, ja lukuisat kissataulut ovat saaneet seuraa kunniakirjasta. Vuoden Tamperelainen 2016 keräsi komeasti 23 % annetuista äänistä.


Vuoden_tamperelainen_2016-kunniakirja

 

Kissoja kahvilassa on hetkellisesti peräti kymmenen. Vammalasta ojanpientareelta löytyneet ja sieltä Kissojen Suojelu - Kisu ry:n kautta tulleet pennut asuivat aluksi Tiinan kotona. Hän opetti ne juomaan tuttipullosta ja syötti neljän tunnin välein yötä päivää.

- Kun pennut saapuivat kahvilaan, vietin niiden kanssa ensimmäiset yöt teltassa keskellä lattiaa. Kyllähän muutkin kissat yritivät tulla sinne nukkumaan, mutta öistä selvittiin, hän muistelee nauraen.


kissakahvilan_tiinan_ymparillä_on_lähes_kaikki_kahvilan_kissat


Poikapennut saivat nimet Hugo eli tuttavallisemmin Huge ja Pöpö-Töppönen eli Töppis. Mutta miten erottaa toisistaan hyvin samannäköiset tytöt? Tiina ottaa Halin syliinsä.

- Halin tunnistaa siitä, että hänellä on kaksi selkeää raitaa poskissa. Prinsessa-Batmanilla alempi viiva ei ole niin selkä ja naama on kapeampi ja sieltä löytyy tumma piste.

Prinsessa-Batman oli pennuista pienin ja sen eloonjäämisestä ei ollut varmuutta. Halia Tiina kuvailee jokapaikanhöyläksi.

- Mutta kun niille annettiin nimet, Halista tulikin sylikissa ja Prinsessa-Batmanista oikein riekkujakissa. Nimi on siis enne!


Tässä ja nyt on hyvä hetki tutustua kahvilan uusimpiin asukkaisiin. Videomateriaalia, olkaapa hyvä:


 
Kahvilan konkarit ovat ottaneet nuoret kollegat erittäin hyvin vastaan. Varsinkin leikkisin ja teräväkyntisin Piki-Nelli on yllättänyt Tiinan.

 - Nämä ovat orpopoikasia, joilla ei ole ollut emoja. Piki-Nelli otti äidillisen roolin ja alkoi nuolla niitä.

Pennut tuovat kahvilaan aivan uudenlaista vilskettä ja tunnelmaa. Kaikki pennut eivät kuitenkaan jää pysyvästi kissakahvilakissoiksi.

- Olisihan maailma ihania kissoja pullollaan, mutta kahvilan tilat ovat rajalliset. Nyt meillä kotona on Pulla-niminen kissa Haapsalun löytöeläintalosta ja se muuttaa myöhemmin kahvilaan.


Pulla_muutti_Haapsalusta_Tampereelle


Ja Pulla vielä kerran:


toinen_kuva_Pullasta

 
Tiina haaveilee lisätilasta, mutta myös sellaisesta, joka ei ole lattiatilaa.

 - Tänne saisi lasiparvia ja niissä olisi "leijuvia" kissoja, joita voisi katsoa alhaaltapäin. En ole kyllä vielä rakennusmiehelle uskaltanut tästä puhua, hän nauraa.



Kahvilat Turkuun, Ouluun ja Kuopioon



Laajentumissuunnitelmia on myös Suomen muihin kaupunkeihin. Tiinan juttusilla kävi juuri turkulainen kissakahviloitsijaehdokas.

- Kuopiosta olen ollut yhteyksissä muutaman henkilön kanssa ja Oulussa kiinnostuneita on enemmänkin. Uskon, että kun asiakas saa yhdessä kahvilassa mahtavan kokemuksen ja elämyksen, tottahan toki hän haluaa toiseenkin kahvilaan mennä.

Alkuvuoden uutuuksia on myös 3D-video, jonka kautta kuka tahansa voi tutustua kahvilaan. Näkymiä voi katsella vaikkapa Purnauskiksen tuulikaapin päältä tai kissanvessalipaston viereltä. Viime kesänä kuvattua videota voi katsella täällä ja se lisätään myös kahvilan kotisivuille.

- Sivut uudistuvat kokonaan ja myöhemmin, syksymmällä, sinne tulee maailman ensimmäinen 3D-nettikauppa. On mahtavaa luoda uutta, eikä vain yrittää pysyä perässä, toteaa Tiina Aaltonen.

Aiemmilta vuosilta tuttu Purnauskis Carneval järjestetään tänäkin vuonna. Kissakahvilassa tiedetään kissavideoiden vetovoima ja videotykki on valmiina mahdollista kissavideotapahtumaa varten.

 - Täytyy vielä testata, miten kissat roikkuvat valkokankaana toimivassa lakanassa. Kaikkea tällaista on täällä meillä otettava huomioon. 

* * *

LISÄYS 30.3.22016:
Kissanpennuista Hugo jäi taloon, Kissakahvila Purnauskikseen. :)



viiru_kakkupalojen_aarella




Ps.
Millaista oli Kissakahvila Purnauskiksen 1-vuotissynttäreillä? Sehän selviää täältä. Suomen ensimmäisen kissakahvilan avajaisia vietettiin lokakuun viimeinen päivä vuonna 2014. Siellä oli tällaista.





 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita