Suomen Bengalikissat ry. järjesti kesäpäivänsä yhteydessä luennon, jossa puhui kirjailija, eläinnäyttelijöiden ammattikouluttaja Tuire Kaimio. Reilun kolmen tunnin aikana hän kertoi muun muassa kissojen käyttäytymisestä ja kouluttamisesta sekä kissojen viestinnästä ihmisten ja muiden kissojen kanssa.

- Kissa oppii koko ajan, vaikkei sitä haluaisikaan kouluttaa, hän huomautti ja esitteli kissojen tapoja oppia.
 

Tuire Kaimio luennoi Suomen Bengalikissat ry:n tilaisuudessa
 

Yksi oppimistavoista on operentti oppiminen eli kissa oppii tekemisen seurauksista. Näin se oppii, että se voi vaikuttaa seurauksiin omalla toiminnallaan.

- Jos seuraus on sen mielestä kannattava, kissa lisää kyseistä toimintaa ja se oppii haluamaan asiaa. Jos seuraus ei ole kannattava, kissa vähentää eli välttää tai karttelee kyseistä toimintaa. Neutraalista seurauksesta ei ole vaikutusta ja oppimista ei tapahdu.


Pieni söpö kissa valjaissa


Luennolle osallistujat saivat kuulla, että kissat viestivät ja elehtivät eri tavalla ihmisille kuin lajitovereilleen. Kissojen yhdessäolon muotoja ovat yhdessä istuminen ja lepääminen sekä naamojen ja kylkien yhteen hierominen ja toisiensa nuoleminen.


Kaksi kissaa yhdessä ja zzzzzz.


- Toistensa nuoleminen ei tunnu kuitenkaan ilmiselvästi vahvistavan kissojen keskinäistä sidettä. Nuoleminen saattaa olla sijaiskohde tai uudelleensuunnatun aggression muoto. Aggressiivisimmat kissat nuolevat toisia useimmin ja nuoleminen saattaa päättyä hyökkäykseen, selitti Kaimio.

Suuri osa kissojen välisestä keskinäisestä yhteisymmärryksen viestittämisestä on niin vähäistä, että ihmisen ei ole sitä helppo havaita.

- Saaliseläimelle on tärkeää, etteivät vähäiset viestit kiinnitä saalistajan huomiota. Luultavasti kissojen kielessä on vielä paljon sellaisia vivahteita, joista meillä ei ole aavistusta.

Varsinkin ruokailutilanteissa kissa voi maukua, kehrätä ja leipoa tassuillaan. Ne ovat nuorille kissoille tyypillisiä eleitä.

- Aikuiset kissat käyttävät kaikkia näitä usein ihmisille viestiessään, mutta eivät enää toisille kissoille. Kyseessä on neotenisaatio eli kesyyntymisen myötä kissojen käytös on muuttunut osin pentumaiseksi ihmisiä kohtaan, Kaimio kertoi.


Nainen ja kissa, siinäpä he.


Tärkeää viestintää kissoille ovat myös hajut. Yhteinen haju tarttuu puskemalla ja kiehnäämällä niin tuttuihin kissoihin kuin tuttuihin ihmisiin. Ennen matkustamista kissan on hyvä antaa tutustua kuljetuslaatikkoon ja "naamamerkitä" se omakseen.

- Mutta vierasta kissaa älä silitä noin vain! Pelkkä kissan lähestyminen ja puskeminen ei välttämättä ole aina ystävällisyyden merkki. Ojenna sen sijaan sormi tai pari ja anna kissan rauhassa haistella niitä ja odota kissan aloitetta ennen kuin silität sitä, muistutti eläintenkouluttaja.

Myös kynsiminen on viestintää: kissa merkitsee reviirin ja toiminta-alueet. Kynsiminen on osa kissojen normaalia lajityypillistä käyttäytymistä, joten sille kannattaa tarjota sallittuja ja houkuttelevia, sopivasti sijoiteltuja kynsimispaikkoja.


Tällä kissalla kynnet ovat kiinni verkossa


Kissa kynsii huonekaluja? Silloin on Tuire Kaimion mukaan pidettävä huoli siitä, että lemmikille on tarjolla parempiakin kynsimiskohteita.

- Laita useita pysty- ja vaakasuuntaisia raapimislautoja eri puolille asuntoa, erityisesti kissan toimintapaikkojen rajoille eli lähelle ruoka- ja lepopaikkoja, ovensuille, mutta ei huoneen perälle.




Tuire Kaimion neuvot, miten välttää kissan stressaantuminen koulutus- ja hoitotilanteissa:


- Tutustu kissaan yksilönä.

- Ota huomioon lajityypillinen käyttäytyminen, oppimisen lainalaisuudet ja aiemmat kokemukset

- Totuta kissa ihmisen läheisyyteen ja käsittelyyn ennen koulutusta tai hoitotoimenpiteitä.

- Aloita uusien asioiden harjoittelu tutussa, rauhallisessa ympäristössä.

- Jos kissa kiihtyy, odota rauhoittumista tai vie kauemmas kohteesta. Keskeytä koulutus, kunnes kissa on rento.

- Kun siedätät, lisää pelottavia tai kiihdyttäviä asioita asteittain niin, ettei kissa missään vaiheessa stressaannu liikaa tai pelkokynnys ylity.

- Jos totuteltavia asioita on useita, totuta niihin eri harjoituskerroilla.

- Älä käsittele kissaa väkivaltaisesti äläkä pelottele sitä.

- Kohtele kissaa johdonmukaisesti.

- Älä ylitä puolen tunnin yhteenlaskettua aikaa siedättämisessä.


KUVAT:
Ossi Koivistoinen ja Pixabay.com

Ps. Täti-ihminen Trio MiuMau ja Herra Nilsson -blogista oli myös paikalla. Lue hänen aatoksiaan täältä näin.






Lue lisää kissojen kouluttamisesta:

- 10 kysymystä ja vastausta kissojen kouluttamisesta

- Agilityradoilta tuttu Miuku-kissa on sokea ja nopea

- TV:stä tuttu Misse Perdita kehrää esteille ja esiintymiselle

- 10 kysymystä ja vastausta kissa-agilitystä

 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita