22. syyskuuta 2017

Musti

Lontoon kaduilla elävä kissa ja huumeista eroon taisteleva katusoittaja ystävystyvät. Oranssi kissa muuttaa lopulta molempien elämän parempaan suuntaan. Kyllä, tämä parivaljakko on maailman kuuluisin katukatti eli Bob ja sen isäntä James Bowen.

Tositapahtumiin perustuvat kirjat ovat ihastuttaneet ympäri maailmaa. Lokakuussa 2015 alkoivat ensimmäiseen kirjaan (A Street Cat Named Bob) pohjautuvan elokuvan kuvaukset.



Bob-leffan mainoskuva näyttää tältä. Kuvassa aito ja oikea Bob.
© Sony Pictures Releasing UK


Vihdoin, 3. marraskuuta 2016 juhlittiin Lontoossa A Street Cat Named Bob -elokuvan maailmanensi-iltaa. Mukana olivat tietysti James Bowen ja Bob (joka esitti lähes kaikissa elokuvan kohtauksissa itseään) sekä ohjaaja Roger Spottiswoode.


Mukana leffahumussa James ja Bob.
© G-FONNE PHOTOGRAPHY


Punaisella matolla astelivat muun muassa Luke Treadaway (James), Ruta Gedmintas (Betty) ja Joanne Froggat (Val). Kovin kovin odotettu vieras oli myös hänen kuninkaallinen korkeutensa Cambridgen herttuatar Catherine.
 

Kuninkaallinen vierailija tervehti päätähteä.
© JAMES GILLHAM/STING MEDIA

Ensi-illan juhlahumua pääsi seuraamaan - ja pääsee yhä seuraamaan - Katukatti Bobin kansainvälisellä Facebook-sivulla. Sieltä tämä seuraava video:

 

Welcome to the #StreetCatBob WORLD PREMIERE live from London! Don’t miss James, Bob, our wonderful cast AND HRH The Duchess of Cambridge

Julkaissut A Streetcat Named Bob 3. marraskuuta 2016


Aiemmin uutisoitiin, että Bob-leffan Suomen ensi-ilta on 24.2.2017. Valitettavasti suunnitelmat ovat muuttuneet.

- Studio on päättänyt, että elokuva ei tule valkokankaille Suomessa, vaan se menee suoraan tallennelevitykseen eli DVD:lle ja Blu-raylle. Päätös johtuu elokuvan heikosta menestyksestä Iso Britanniassa ja USA:ssa, kertoo tiedottaja Tiina Virtanen The Walt Disney Company Nordicista.

Pohjoismaista Norja on ainoa maa, jossa Bobin ja Jamesin tarinan voi nähdä elokuvateattereissa. Tallennemuodossa leffa ilmestyy Iso Britanniassa 27.2.2017. Suomessa Bob-tallenteiden aika on keväällä 2017. Tiina Virtasen mukaan tarkempi päivämäärä varmistuu myöhemmin.

Bob-DVD:tä ja muita tallenteita odotellessa voi katsoa elokuvan suomeksi tekstitetyn trailerin:


 

Julkaissut Katukatti Bob 23. syyskuuta 2016


Bobin ja Jamesin maailmaan vievät tietysti myös tositapahtumiin perustuvat kirjat. Suomeksi ovat ilmestyneet Katukatti Bob – kissa joka muutti elämäni (2014), Bobin maailma (2015) ja Bobin joulu (2016). Kirjat on kustantanut WSOY.

Katukatti Bobin suomenkieliselle verkkosivulle pääset täältä 
ja Facebook-sivulle täältä.

Tutustu myös helsinkiläiseen Karita Jalavaan, joka on Suomen innokkain Bob-fani: Katukatti Bob teki Karitasta Suomen bobiteimman bobiten.

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita