Ensimmäiseksi Antti Silvola esittää osanottonsa kissan menettäneelle. Kolmentoista kissan ja yhden koiran isäntä oli muutama vuosi sitten perustamassa yhdistystä, joka tuo Suomeen pelastettuja kissoja ja koiria ja etsii niille uudet kodit. Sittemmin yhdistystoiminta jäi, mutta eläinten pelastaminen jatkuu.

- Meidän elämäntapaamme kuuluu se, että kissat ja koirat ovat perheenjäseniä. Kun rakas ystävä lähtee, on suru suuri. Tämä on oma kokemus, ja nyt ammatillisen osaamisen kautta on tullut mahdolliseksi auttaa muita, jotka kokevat tällaisen menetyksen.

Psykoterapeutti Silvola pitää kerran viikossa sururyhmää lemmikkinsä menettäneille. Kun hän on ilmaissut osanottonsa ryhmän ensikertalaisille, käydään läpi tapahtunutta: tutkitaan eläimen poismenoon liittyviä tunteita kuten kaipausta, ikävää, syyllisyyttä eutanasian ajankohdasta.

- Menetelmät ovat samoja kuin kriisityössä yleensäkin, empaattinen kohtaaminen ja surun jakaminen. Aluksi on hyvä auttaa surevaa sanoittamaan tunteitaan, mutta on tärkeää myös kuunnella riittävästi ja kohdata surussa oleva ihminen.

uurnat_ja_tulppaanikimppu

Jos kissan menetys on tuore, ihminen on surushokissa. Vertaisryhmä toimii parhaiten muutamia viikkoja menetyksen jälkeen.

- Kaikki puhuminen auttaa ja puhua pitääkin. Läheisen ystävän kanssa voi käydä asiaa läpi, mutta jos olo on erityisen huono, on ammattilaisen apua tarjolla. On paljon tutkimuksellista näyttöä vertaistuen positiivisesta ja voimauttavasta vaikutuksesta.

Antti Silvola vertaa lemmikin menetyksen jälkeistä surua puolison tai perheenjäsenen menetyksen yhteydessä koettuun suruun. Se on loputonta ja murskaavaa.

- Omainen kokee, että hän on ollut vastuussa lemmikin hyvinvoinnista ja velvollinen huolehtimaan tästä. Kun kuolema kohtaa, on se kova paikka karheammallekin karjulle. Akuutissa shokkivaiheessa olo on vielä epätodellinen, mutta vähitellen asia tulee todelliseksi.

uurna_ja_taulu

Voiko omaa kissaa surra liikaa? Kun tyhjyys valtaa mielen, elämä voi tuntua m
erkityksettömältä ja ajatukset voivat olla jopa itsetuhoisia. Silloin ei kannata epäröidä kääntyä ammattiavun puoleen.

- Surun määrä on yksilöllinen kokemus. Pohjaton kaipaus ja tyhjyys alkaa helpottaa, kun aikaa on kulunut riittävästi. Turtumisvaiheen jälkeen saattaa haluta hankkia uuden lemmikin, mutta maltti on hyvästä, koska mikään ei korvaa menetettyä ystävää.

Se voi olla pieni arkinen asia tai esine, joka tuo kissaystävän mieleen vielä pitkänkin ajan jälkeen. Antti Silvola kuvailee surua aaltoilevaksi ja aaltoilevaa surua tavalliseksi. On luvallista kaivata lemmikkiä vuosien, vuosikymmentenkin jälkeen.

- Voi auttaa, kun muistelee yhteisiä hetkiä, katselee vaikka vanhoja kuvia lemmikistä. Ei ole mitään lainalaisuuksia siitä, miten paljon pitäisi surra tai miten pahalta tuntua. Jokainen tunne on yhtä arvokas, eikä niitä tule padota.

hauta_seinan_vieressa     viliboyn_hauta  

Sureva ihminen on hyvin herkkä ja hän voi loukkaantua helposti. Ryhdistäytymiskehotusten sijaan hänelle kannattaa tarjota keskusteluapua ja arvostaa surevan tunteita.

- Usein kuulee, että lemmikin elämä tai poismeno olisi jotenkin vähempiarvoinen. Lemmikin omistajalle lemmikki on tärkeä, siksi sen poismeno myös tuntuu kipeältä. Kysymys ei ole "vain kissasta", vaan rakkaasta ystävästä.


Sururyhmän vetäjän omat 13 kissaa ovat pelastettuja kissoja. Ne ovat ihastuttavia, iloa tuottavia, joskus kammottavia terroristeja. Ne ovat aitoja rakkaudessa, pettymyksessä ja mustasukkaisuudessa.

- Jokainen kissa erilainen yksilö, ja kaikilla on oma tarinansa. Ne ovat tärkeitä olentoja voimaannuttavassa mielessä, kuten surujen kohtaamisessa ja lohdutuksen antajina. Eläinterapian merkitystä ei voi väheksyä.




KUVAT:
Suvi Patjas, Pia Darkie's Fjäder, Virpi Illman, Angelina Roine

 

Kommentit  
0 # Pirjo Hulkki 06.02.2015 14:16
Suru on suuri**
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # mervi moisanen 06.02.2015 18:32
Ikävä on suuri ja syyllisyys myös kun päästin ulos yksin.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # irrallinenkissa 14.03.2015 04:26
Jos kissa ulkoilee vapaasti ilman valvontaa ja jää esim auton alle, ni sietääkin tulla omistajalle huono omatunto ja syyllinen olo. Ei kissoja ole tarkoitettu liikkumaan luonnossa, autoteiden läheisyydessä ilman valvontaa. Raivostuttavaa ku yks tuttu asuu ihan vilkkaan tien vieressä ja jokunen vuos sitten jäi vähän ajan sisällä 3 kissaa auton alle ku irti ulkoilivat, teki mieli sanoo suoraan, että omapa vika ku annat kissas ulkoilla vapaana!

Mun kisut on onnellisesti sisäkissoja. Raapimispuu lasitetulla parvekeella on lempipaikka. Ja kesällä valjaissa tepastelemaan ulos.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+2 # yksi on joukosta poi 16.03.2015 14:01
Itseltäni poistui sateenkaarisillalle koira 11.3.2015. Elämä on ollut tyhjä sen jälkeen. Yksi kissani poistui 12.7.2012. Sitä ennen 8.11.2001 ja edellinen koira 1.11.1999. Olen jo tässä välissä kaivannut ja itkenyt näitä edesmenneitä vuosien varrella, mutta kun tämä viimeisin lähti, tuntuu että suru vyöryy päälleni. Mutta tiedän, että tein oikein kun päätin päästää tytön pois. Hänen sydämensä alkoi olla lopussa eikä pitkittäminen olisi ollut oikein, hänen tilansa olisi tukaloitunut lisää. Minulla on hyviä ystäviä ja äiti jonka kanssa purkaa tuntoja ja myös vielä kissa jäljellä, josta pitää huolta.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+1 # Mikki 23.05.2015 00:18
Menetimme rakkaan perheenjäsenemme 20.5.2015.Kissa oli kroonisesti sairas pennusta saakka ,mutta jaksoi olla luonamme 11vuotta!
Tuntuu ettei tätä surua ja ikävää kestä!
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+1 # Kirsi 16.11.2015 16:51
Meidän pikkuinen poikakissamme sairastui reilun vuoden ikäisenä parantumattomaan sairauteen, joten päästimme hänet kärsimästä. Niin hirveä syyllisyys, vaikka järki sanoo, että se oli pojan kannalta parasta, ja suru ja ikävä. Viime vuonna menetimme edellisen kissamme, joten pahalta tuntuu.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+3 # Eija 20.08.2016 11:33
Kissani oli hoidossa ja ehti siellä olla yhden yön, kunnes illalla hoitaja jätti oven lukitsematta ja kisuli lähti omille teilleen. Hoitopaikka oli toisessa kaupunginosassa ja kisuli ei tiedä missä koti on. Olin itse lyhyellä lomatkalla. Palattuani olen etsinyt häntä uuvuksiin saakka, aina siitä saakka kun alan jotenkin päästä jaloilleni ja siihen saakka kun on jo yö. Huimaa,vapisuttaa ja heikottaa. Olen työkyvytön. En tiedä mitä enää tehdä, kaikki oljenkorjetkin on jo käytetty. Kissani on minulle tärkeimistä tärkein, koska mieheni on sairas ja kissalta olen saanut voimia jaksaa. Ikävä ja epävarmuus missä pieni onneton kotia etsien, on murskaava. Jos lukee joku saman kokenut niin vertaistuki on paikallaan ja otan sitä vastaan. Sataakin jatkuvasti...
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+8 # Eija 29.08.2016 10:34
Ilouutinen! Etsin kissaani lähes kolmeviikkoa pävittäin tehden jopa 14 tuntista päivää. Sinnikkyyteni palkittiin. Löysin oman kultaisen kisulini! Kissa ei olisi jaksanut löytänyt/jaksanut kotiin, oli voimaton jo pitkästä vaelluksesta ja hädästään. Yhtä ihmeellistä kun oli kisulin katoaminen, oli myöskin hänen löytämisensä.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # Riitta Kärkkäinen 04.10.2016 12:44
5v sitten kotini paloi, menetin kaiken, 3 kissaa koiran, maallisen mammonan. Lohtuni on että näämme, ne odottaa, toivon. 2 kissaa nyt. Niitten kanssa eletään, sitten kaput.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita