Oletko sinä se kissataiteilija? Rakastan töitäsi!” Joni Aikio häkeltyy saamastaan huomiosta. Vielä vajaa vuosi sitten hän opetti kakkosluokkalaisia alakoulussa Oulussa ja pohti voisiko taulujen maalaamisella elää. Ja onko hän sittenkään tarpeeksi lahjakas.

- Ajattelin myös, että rahan ottaminen jostain, mitä rakastaa, jotenkin pilaisi koko homman. Olin niin iloinen päästessäni luokanopettajakouluun. Se oli unelmani. Jos lukisi hakupaperini, ei ikinä uskoisi, että myöhemmin päätänkin alkaa taiteilla kissoja.


joni_ja_kissataulu


Nykyinen kissataiteilija oli pitkään ”varjotaiteilija”. Joni lähti opiskelemaan alalle, jossa pystyisi edes jollakin tavalla hyödyntämään intohimoaan eli piirtämistä ja maalaamista.

- Luova minä oli läsnä, mutta ikään kuin vain varjona vielä. Rakastan opettamista ja lapsia, mutta en vain pystynyt enää nauttimaan työstäni. Näin niin paljon luovuutta, iloa ja potentiaalia lapsissa, mutta kouluinstituutio tuputtaa kaikille samaa ja resurssit on todella vähäiset.

Yksi lukukausi tätä unelmaa riitti. Yksi lukukausi sai hänet miettimään elämäänsä uudestaan. Joni muutti Rovaniemelle tyttöystävänsä perässä ja alkoi käyttää aikaansa maalaamiseen. Pian tuli ero, mutta lumen, luonnon ja rauhan keskellä hänellä oli silti jotakin: oma maalausnurkka ja intohimo, unelma.

- Onnellisuuteni ei voinut olla kiinni työpaikasta tai tyttöystävästä. Olin jo aiemmin tehnyt tilaustöitä henkisillä aiheilla sävytettynä Henkinen kehitys – Facebook-ryhmän jäsenille. Kaikki lukemani kasvamista ja henkisyyttä käsittelevät kirja painottivat samaa asiaa eli voit tehdä mitä ikinä haluat ja universumi tukee sinua.


kissa_vadissa


Silloin Joni Aikio päätti ryhtyä taiteilijaksi, tarkemmin sanottuna kissoja maalaavaksi taiteilijaksi. Tämän unelman toteutumisesta kiitos kuuluu osaksi Somalille. Se oli musta kissa, jonka ukkipuoli toi Jonin lapsuudenkotiin.

Taiteilija muistelee, miten hän pienenä nosteli isoja esineitä Somalin – tutummin Sompun – hölmistyneiden silmien edessä. Pikku-Joni halusi olla jonkun ihailema ja arvostama.

- Somppu tuli aina makaamaan mahani päälle ja kehräsi rauhoittavasti. Se oli perheemme silmäterä ja kun Somppu lopulta kuoli lähes 22-vuotiaana, kosketti poismeno meitä kaikkia syvästi. Ukkipuoleni vitsailikin, että ellei se olisi antanut Somppua meille, minusta ei olisi varmaankaan ikinä tullut kissataiteilijaa.

Itseoppinutta, akryylivärejä mielellään käyttävää taiteilijaa kiehtoo kissojen salaperäisyys ja läsnäolo. Internet on täynnä kissakuvia ja sehän sopii Joni Aikiolle. Hänen haasteensa on tuoda jotain omaa ja ainutlaatuista monelle niin tuttuun aiheeseen. Kissaeläin on ikuistettuna myös hänen aivan ensimmäiseen maalaukseensa.


kissa_ja_kuu       

suurisilmainen_kissa

vetovoimaa


- Käytän maalia pihistelemättä ja monesti musiikin tahtiin tuodakseni tauluihin mahdollisimman paljon eloa. Tavoitteenani on, että kissatauluillani on samankaltainen terapeuttinen ja elävöittävä vaikutus kuin oikealla kissalla. Pelkästään kissan kuvaa katsomalla voi saada osan siitä läsnäolosta ja rauhasta mikä kissoista huokuu.

Palaako Joni enää luokkahuoneeseen liitutaulun ääreen? Sitä hän ei osaa varmuudella sanoa. Nyt kaikki on tapahtunut nopeasti. Tilaisuuksia on tullut sitä mukaa, kun hän on niitä hakenut ja toivonut: uusi ateljeetila kommuuniasunnon alakerrassa Oulussa, tilaustöitä jonoksi asti, taidenäyttely Kissakahvila Purnauskiksessa.

- Aloitin tämän vuoden alussa maalaamaan kissoja ja jo nyt tuntemattomat ihmiset ovat tunnistaneet minut kadulla. Parasta tässä kaikessa on kuulla, mitä ihmiset ovat taiteestani saaneet ja jos jotain heissä on liikahtanut taiteeni kautta.


kissa_varjossa


Omaa kissaa matkustavaisella taidemaalarilla ei ole. Onneksi tutuilla on, kuten äidin luona kyläilevä Simo-kissa, joka tulee aina syliin ja kauniissa Pikisaaressa majaileva Aatos.

Somalilla oli syvän kellertävät silmät. Ne Joni Aikio muistaa aina.

- Kissoilla on isot silmät, joiden maalaamisen säästän aina viimeiseksi. Nautin suunnattomasti siitä hetkestä, kun maalaukseni kissa saa sielun ja herää henkiin.


musta_kissa_keltaiset_silmat

 

Ps.

Ja vielä terveisiä kissataiteilijalta:

Jos satut tunnistamaan minut kadulla tai missään, niin tule ihmeessä juttelemaan. Jos jotain rakastan vielä enemmän kuin kissoja, niin se on ihmisiä.”

Lue Joni Aikion kuulumisia ja katsele hänen maalauksiaan Facebook-sivulla. Tietoja ja kuvia löytyy myös kotisivulta ja kissamaalauksia on nähtävillä Instagramissa.



Lue myös:

* Hullaannusta netissä: Jenni piirtää kissa-arkeaan sarjakuviin
* Kissa kaikissa väreissä: tuosta täältä kissavärityskuva
* Toisenlaista kissataidetta: Sari kehysti raapimajäljet taidegalleriaksi
* Skannaa kissa kehyksiin


 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita