18. joulukuuta 2018
Mooses

Pimenevinä syysiltoina mikään ei ole mukavampaa kuin käpertyä käsityön kanssa sohvannurkkaan. Suloiset villasukat ehtii vielä hyvin neuloa vaikka joululahjaksi. Ja mikäpä olisi hauskempi kuva-aihe sukkaa koristamaan kuin notkean letkeä kissa! Kissat ovat innostaneet tämänkin jutun käsityöharrastajia suunnittelemaan riemukkaita neulemalleja ja -kuvioita: yksinkertaiset tassusukat onnistuvat aloittelijaltakin, pitkävartisissa Kissan uni -kirjoneulesukissa taas riittää haastetta kokeneemmallekin käsityön ystävälle.
 

Kissan uni -sukat saivat inspiraation samannimisestä runosta.

Mikkeliläinen Taija Pesonen suunnitteli kissarakkaalle kummitytölleen lahjaksi sukkia ja etsiskeli netistä niihin inspiraatiota. Vastaan tuli Kissakas.fi-sivustolla julkaistu Salme Jussilan runo Kissan uni. Runon pehmeä tunnelma innosti Pesosta hakemaan puuvärit ja ruutupaperia, joille vähitellen piirtyi neulemalli yhtä pehmoisiin villasukkiin:

– Kissan uni -sukat ovat ensimmäinen oma kirjoneulemallini, aiemmin olin neulonut vain valmiista malleista. Etsin netistä kissa-aiheisia kuvia, joita sitten hyödynsin mallin suunnittelussa. Mukaan päätyi muun muassa kissan profiili ja kuva tassun painaumasta.

Väriksi ensimmäisiin Kissan uni -sukkiin Pesonen valitsi kummitytön lempivärit vaaleanpunaisen ja harmaan. Myöhemmin hän päätyi neulomaan toisetkin sukat samalla mallilla: niistä tuli sävymaailmaltaan aniliininpunaiset:

– Halusin neuloa Salme Jussilalle Kissan uni -sukat. Minulle tuntematon runoilija yllättyi lahjasta tosi iloisesti!


Kissat seikkailevat lastenvaatteissa


Pesosen käsityöinnostus ei rajoitu vain kissasukkien neulomiseen, vaan tekstiiliartesaani elättää itsensä ompelemalla. Hän pyörittää lähinnä lastenvaatteisiin erikoistunutta Taikutti-verkkokauppaa, jonka tuotteet hän suunnittelee ja ompelee itse. Kissa-aiheet vilahtelevat myös Taikutin tuotteissa säännöllisesti:

– Kissa on lastenvaatteissa suosittu kuvio. Etenkin kissa-applikaatiolla somistetut pipot menevät hyvin kaupaksi.


Kissasomisteinen pipo on suosittu Taikutti-tuote

         
Kissat seikkailevat myös Taikutin tekemässä hatussa



Kissasukkia tai muita neuleita Pesonen ei kuitenkaan valmista myyntiin: pitkävartisten kirjoneulesukkien valmistaminen on aika iso työ, joten neuleita valmistuu vain lahjaksi ja oman perheen käyttöön.


Taikutti-verkkokauppaa pitävä Taija Pesonen neuloo lisää kissa-aiheisia sukkia


Myös uusia kissa-aiheisia neuleita on suunnitteilla: kissa-aihe on Pesosen mukaan niin monipuolinen, että siitä voisi saada aikaan tunnelmaltaan hyvin erilaisetkin sukat.

Omia kissoja Pesosella ei tälle hetkellä ole, sillä perheen pojat ovat allergisia:

– Olen aina ollut kissarakas ja lapsuudenkodissani oli aina kissoja, mutta tällä hetkellä emme voi lemmikkiä valitettavasti ottaa.


Markka-sukat syntyvät nopeasti


Lappeenrantalainen Heli Lötjönen suosii helposti ja nopeasti syntyviä käsitöitä, sillä hänestä on mukavaa nähdä kättensä jälki pian valmiina.

– Viime talvena neuloin noin 30 paria sukkia ja lapasia perheelle ja ystäville. Kun illat pimenevät, on käsityö ihana tekosyy istua sohvalla ja katsoa telkkaria, Lötjönen naurahtaa.

Lötjönen oppi neulomaan sukkia jo pikkutyttönä mummonsa opastuksella. Hän ei ole vuosikausiin käyttänyt käsitöissä kirjallisia ohjeita apuna, vaan vaihtelua työn jälkeen saadaan värivalinnoilla. Lötjönen hakee inspiraatiota käsitöihin myös ympäristöstään: perheen sukkajalkainen Markka-kissa auttoi keksimään hauskat tassusukat.


Helin Markka-kissa ja kissantassusukat


– Tai ei idea ihan omani ole, näin vastaavat jossain netissä ja päätin ottaa mallia Markasta. Käytin sukkien varsiin harmaasävyisiä lankoja ja jätin kärkiosan valkoiseksi, ihan kuin Markan jaloissa. Lopuksi ompelin sukkien kärkeen varpaat mustalla langalla vapaasti sommitellen.


Mallia omasta lemmikistä


Lötjönen vinkkaa, että sukat voi neuloa vaikka Novitan perussukkaohjeen avulla. Värimaailman voi lainata oman lemmikin tassuista.

– Meillä on myös siniharmaa, valkojalkainen Penni-kissa, mutta sen jalkamallilla en ole vielä sukkia tehnyt – ehkä valkoisista sukista tulisi vähän tylsät, Lötjönen pohtii.

Toisaalta vinkeät varpaat ovat se Markka-sukkien juju, joten yksivärinenkin lemmikki voisi hyvin toimia mallina.


Markka-kissa antoi inspiraation tällaisiin tassusukkiin.


– Seuraavat Markka-sukat aion tehdä valmiiksi pätkävärjätystä langasta, niin väriä ei tarvitse vaihtaa niin usein, hän vielä lisää.


Kissasukat silmukoita jäljitellen


Myös Kissakas.fi-sivuston perustaja ja ylläpitäjä Minna Keinänen tunnustautuu käsitöiden ystäväksi. Hän kertoo harrastaneensa neulomista nuorena, mutta harrastus jäi jostain syystä unohduksiin pitkäksi aikaa:

Olen verestänyt neulomistaitojani puolentoista vuoden ajan. Monen silmukkapaon ja lankasotkun tuloksena on syntynyt muun muassa sukkapari, joista toisessa sukassa on kissan pää ja toisessa häntä, Keinänen kertoo.


Nämä kissasukat muodostavat kokonaisuuden: toisessa sukassa kissan etuosa ja toisessa sukassa loput kissasta.


Hän on myös suunnitellut kissakuvion, jossa makaava kissa pötköttää kahden jalkaterän päällä. Kuvio on toteutettu silmukoiden päälle neulalla ommellen, niin sanotulla silmukoiden jäljittely -tekniikalla. Tekniikka onkin hyvä isojen yksiväristen pintojen kirjailuun, jotta kuvio kupruile.


Käsityökissat kulkevat mukana


Kissat ja kissamaiset jutut kiinnostavat Keinästä monipuolisesti. Hän on muun muassa tutkinut kissojen nimiä, nimeämistä ja nimien äänteellisiä piirteitä ja tehnyt gradunsa kissoille annetuista henkilönnimistä. Hän on myös kirjoittanut yhdessä FT Harri Nymanin kanssa kirjan Kissojen Suomi (SKS 2012).

– Ylläpitämäni Kissakas.fi-sivusto some-kanavineen on jatkoa kaikelle tälle kissamaisuudelle: on kissatietoa ja kissahuvia, on kissavideoita ja kissakuvia, monenmoista kissoihin liittyvää, Keinänen toteaa.

Omaa kissaa hänellä ei tällä hetkellä ole, mutta elämän varrelle on mahtunut monia mainioita kissatuttavuuksia:

– Ensimmäiset omat kissani olivat Justus ja Jesper, aitoja Pohjois-Karjalan kolleja, jotka asuivat minun ja mieheni kanssa Outokummussa. Sittemmin olemme muuttaneet Nurmijärvelle, Keinänen kertoo.

Minna ja Justus.

Kissat kulkevat pääkaupunkiseudullakin kaikkialle Keinäsen mukana: käsitöiden muodossa.

– Kuukauden ajan mukanani on heilunut kissakassi. Opettelen siihen virkkaustekniikkaa, jossa on pallomaisia kissanpäitä. Seuraavaksi aion yrittää huovuttamista, kunhan saan huopuvasta langasta neulomani kissapannulapun valmiiksi. Välipalana tykkään virkata myös hiirileluja kissoille: näihin leluihin löytyy video-ohje Kissakkaasta, Keinänen vinkkaa.



Taija Pesosen suunnittelemien Kissan uni -villasukkien kirjeneulekaavio on tällainen:

Kissan uni -sukkien kirjoneulekaavio, tekijä: Taija Pesonen/Taikutti

Kuviota voi halutessaan soveltaa vaikka kirjoneulepipoon tai -villapaitaan! Kissan uni -sukkien neuleohje löytyy kokonaisuudessaan Pesosen blogista osoitteesta taikutti.blogspot.fi.



Kuvioi yhden kissan ja kahden sukan villasukat


Tarvikkeet:

- valmis villasukkapari

- villalankaa kissaa varten

- parsinneula

- sakset

Kuvien punaisissa sukissa teräosan ympärys on 48 silmukkaa. Jos omat sukkasi ovat pienemmät, kuvion mukaan silmukoidusta kissasta tulee silloin suurempi. Jos sukkasi ovat suuremmat, mallikerran mukaan tehty kissa näyttää pienemmältä. Voit myös pienentää kuviota omiin sukkiisi sopivaksi.

Työohje:

- Ota valmiit villasukat ja asettele ne niin, että pohja on alla ja jalkaterän päälle tuleva osa yllä.
- Aloita kissakuvion tekeminen kissan alareunasta sukkien sisäsyrjästä.
- Sukkien kärjestä katsottuna ensimmäinen kissarivi tulee kärkikavennusten jälkeen.
- Toista kuvio sukkiin silmukoita jäljittelemällä mallin mukaan. Yksi musta ruutu vastaa yhtä kissalangalla tehtyä silmukkaa.
- Lopuksi päättele sukan sisälle jäävä(t) langanpää(t).
- Voit tehdä kissalle myös viikset. Halutessasi voit myös muuttaa hännän asentoa.
- Vinkkejä silmukoiden jäljittely -tekniikkaan löytyy muun muassa Kissakas.fi-sivustolta.


Yhden kissan ja kahden sukan villasukat


Minna Keinäsen suunnittelemat yhden kissan ja kahden sukan villasukat syntyvät näppärästi vaikka vanhoihin villasukkiin silmukoita jäljittelemällä. Kaavio löytyy täältä.


Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen
Kuvat: Kissakas.fi, Jori Kallio, Heli Lötjönen ja Taija Pesonen

Neulo kissa sukkiin! -juttu on julkaistu myös Kissafani-lehdessä 5/2016.






Kas, lisää kissamaisia pieniä ja isompia käsitöitä Kissakkaassa:

* Helppoakin helpompi ohje eli näin virkkaat pedin kissalle

* Isoäidinneliöt pukevat myös kissaa

* Mummun mallin mukaan villapaita kissalle

* Virkkaa veikeä, pyöreä patalappukissa

* Manu-kissa lämmittää omistajansa villasukissa

* Käsityöt kissoja täynnä

* Käsityöt yhä kissoja täynnä (osa 2)


* Niittaa ja ripusta kukkapenkin reunanauhasta kissalle riippusilta

* Liimapuulevystä syntyvät tunnelmalliset kissavalaisimet

* Ruuvaa lipaston laatikoista kiipeilypuu kissalle (tai kolmelle)

* Lipasto kätkee kolmen kissan vessan

* Kissanhiekkakaappi Kikin ja Milan tyyliin

* Maailman söpöin kissanmökki on helppo ja nopea projekti

* Kissaportsari neuvoo: Kissatarhan rakentaminen vaihe vaiheelta

* Kukkapenkkiin kasvoi Kissala

 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita