Rooma, kissojen kaupunki. Rooma, kaupunki, jossa vietän mieheni kanssa seuraavat seitsemän päivää. Rooma, josta olen luvannut kirjoittaa kissapäiväkirjaa. Nyt matkaan!
 


Rakas päiväkirjani. Ensimmäisen havainnon teen jo puoli tuntia hotellille saapumisen jälkeen: Cats of Rome -valokuvakalenteri. Se roikkuu pienen matkamuisto-suolapähkinä-astianpesuaine-kaupan ovella, tuolla noin, vastapäätä hotellin sisäänkäyntiä. Vau, ajattelen. Lupaavaa. Täytyy pitää kamera laukaisuvalmiudessa, kun täällä alkaa parveilla roomalaisia katteja.

Ensimmäinen ilta vierähtää mukavasti italialaista jäätelöä maistellen. Ai että on hyvää, se pistaasi erityisesti! Ja meloni maistuu ihan melonilta! Mutta kissoja ei näy. Puluja kylläkin. Ne kaartelevat ilta-auringossa kauniisti läpi ahtaiden katujen.


 

Tummanharmaa aito roomalainen

 

Seuraavat päivät ovat täynnä raunioita, turisteja, egyptiläisiä obeliskeja (wanhat roomalaiset ovat selvästi olleet hulluina näihin), tummaihoisia feikki-Prada-laukkujen kaupustelijoita, hurmaavia sinisadeköynnöksiä kiipeilemässä romanttisesti rapistuneilla seinillä… mutta ei kissoja.

Paitsi yksi!
Kolmantena iltana matkalla hotelliin huomaan tyylikkään tummanharmaan kissan, joka pujahtaa kadun varteen sikin sokin pysäköityjen autojen väliin.

Mieheni katselee kummastellen perääni, kun hyökkään kamera ojossa katumirriä kuvaamaan.

aito_roomalainen_kissa

Nousen voitokkaana katupölystä: Olen saanut kuvan aidosta roomalaisesta kissasta!

Ja se kissa, se jatkaa matkaansa.

 

Romanttinen paikka ja iso annos mielikuvitusta

 

Vielä on päiviä jäljellä ja aikaa käydä läpi kaupungin ehdottomat nähtävyydet.

Forum Romanumin rauniot, joiden auringon kuumentamat kivet kuuluvat iltaisin smaragdinvihreille pienille sisiliskoille. Colosseum, jonne on järkyttävä jono...kunnes viisas mieheni hoksaa, että kiitos edellispäivän Forumin, meillä on jo tänne liput!). Espanjalaiset portaat, jotka sopivat parhaiten kevytjalkaisille. Siis niille, jotka pystyvät juoksemaan ne ylös – tai alas – ja karistamaan kannoiltaan helposti loukkaantuvat ”ilmaisia” ruusuja tarjoavat miehet). Trevin suihkulähde, se mahtava, kaunis ja romanttinen paikka, joka vaatii ison annoksen mielikuvitusta, jolla voi kumittaa pois sen ympärillä tungeksivan ihmismassan.

Kameran muistikortille ei tallennu kissoja. Mutta isot keltasilmäiset lokit, ne suorastaan tunkevat itsensä turistien kameroiden eteen. Ne osaavat keikistellä milloin suihkulähteen huipulla, milloin kauniin panoraamakuvan päätähtenä.

lokki_suihkulahteen_tahtena lokki_maisemakuvassa

Torre Argentina, tuo raunioissa toimiva kodittomien kissojen keskus, on oikeastaan ihan lähellä hotelliamme. Kun kävelemme aamuisin sen ohi, pelaamme Löydä kuvasta kissa -peliä.

rauniokissa_loikoilee


rauniokissa_seisoskelee
 

ja_viela_yksi_rauniokissa

Yleensä löytyy pienen tuijottelun jälkeen yksi sun toinen nelijalkainen ottamassa aurinkoa maassa makaavien temppelipylväiden välissä. Tosin ainakin yksi kissoista on kolmijalkainen, mutta auringonottoa se ei haittaa.


 

Kissoilla oikeus temppelikotiin

 

Rakas päiväkirjani. Lopulta koittaa viidennen päivän iltapäivä, kun käveleminen alkaa uuvuttaa niin paljon, että hakeudumme hotellin lähelle jo ennen auringonlaskua. Sehän tarkoittaa sitä, että ehdimme Torre Argentinalle ennen kuin kissakeskus sulkee yöksi ovet.

Huomaamattoman sisäänkäynnin edessä loikoilee paljon enemmän kissoja kuin tähän mennessä löytämäni piileskelijät. Ystävällinen työntekijä toivottaa minut tervetulleeksi sisälle ja ohjaa päättäväisesti suoraan hoitoa tarvitsevien kissojen tilaan. Siellä asustaa parikymmentä kissaa, jotka eivät pärjäisi omillaan. Ne ovat menettäneet näkönsä sairauden takia, ovat liikuntarajoitteisia tai vanhoja kissoja.

rauniokissa_sisalla sisarauniokissa_leikkimassa

sisalla_rauniokissan_tuijotus sisalla_oleskeleva_rauniokissa


Ulkona raunioissa loput lähes kolmesataa kissaa tulevat ja menevät kuten haluavat – keskus tarjoaa ruokaa ja pitää niistä huolta. Saa ottaa valokuvan, nainen vakuuttaa minulle ja kertoo tottuneesti keskuksen työstä.


rauniokissojen_hakkeja roomalainen_tuijottaa_verkon_lapi

kissapaikan_puoti kissan_uniaika

Siellä painitaan samojen ongelmien kanssa kuin Suomen (ja luultavasti koko maailman) löytöeläintaloissa: rahapula, auttavien vapaaehtoisten vähäisyys, uusien kotien löytäminen. Lisäksi Torre Argentinan kissakeskuksessa joudutaan puolustamaan kissojen oikeutta pitää näitä yli kaksi tuhatta vuotta vanhan temppelin raunioita kotinaan. Rooman arkeologit eivät kuulemma ole asiasta samaa mieltä.

Havahdun mieheni hieman närkästyneeseen puheluun. Olen viettänyt keskuksessa yli tunnin ja luulin miehen menneen jo kauan sitten hotelliin lepäämään. Hän puolestaan luuli minun tulevan kissoja katsomasta ”hetken päästä”. Ostan kiirehtien muistoksi jääkaappimagneetin ja ovikyltin ja poistun.

 

Raunioiden todelliset valtijat

 

Tapaamme myöhemmin, toiseksi viimeisenä päivänä, vielä yhden kissan antiikin teatterin raunioissa. Se on aamuisella hiirijahdilla. Ja sitten toisen ottamassa nokosia mahtavan kylpylän entisten muurien keskellä.


makoileva_roomalaiskatti

roomalainen_teatterikatti

Minua harmittaa, että olen tavallinen kuolevainen turisti, jolle on evätty pääsy ikivanhan Rooman loputtomiin, kiehtoviin, mystisiin raunioihin porttien sulkemisen jälkeen. Aavistan, että vasta silloin kun meluavat turistilaumat ovat vetäytyneet pizzaravintoloihinsa ja kattoterasseilleen, raunioiden todelliset valtijat tulevat esiin. Eikä minulla ole oikeutta liittyä heihin.

Rakas päiväkirjani. Syömme viimeiset jäätelöt, juomme viimeiset viinit katolla ja katsomme, miten aurinko laskee Pietarin kirkon taakse. Viikko on mennyt kuin olisi ollut unta. Roomaa ja sen kissoja en tule unohtamaan koskaan.



TEKSTI & KUVAT:

Siiri Lievonen



Lue myös Jennin Kissakas-juttu Torre Argentinan kissaraunioilta.

Ja Torre Argentina löytyy Kissakkaan kartalta.

 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita