Pinkkiä kynsilakkaa ja kimallusta päälle. Tai ruusuja tai niittejä tai vaikka kissantassuja. Mira Engman on yhdistänyt kaksi mieluista harrastusta, kynsitaiteilun ja kodittomien kissojen auttamisen.


kissalliset_messukynnet


- Rakastan kissoja, hän aloittaa.

Mira Engmanin olet voinut nähdä Hämeenlinnan seudulla lemmikkitarvikeliikkeessä, kun siellä esitellään Rekku Rescue ry:n toimintaa. Hänet voi tavata myös lemmikkiaiheisilla messuilla Rekku Rescuen osastolla. Mutta hän ei ole se, joka jakaa yhdistyksen esitteitä tai pyytää kokeilemaan arpaonnea.

- Rakastan kynsienlaittoa, jatkaa hän.

Lammin peltomaisemissa Hämeenlinnassa Engmaneilla asustaa kukko, kanoja, punakorvakilpikonna ja kaksi viljakäärmettä. Ja tietysti kissoja eli Salli, Pipsa, Liekiö ja Hukka.

- Lähdin Rekku Rescuen toimintaan mukaan aluksi kissojen kotihoitajana, nyttemmin rekkuaktiivina ja oman erityisen korteni kekoon kantajana.


miran_kissa_laatikossa

 

Rekku Rescue ry on 12 vuotta sitten perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kodittomien koirien, kissojen ja muiden eläinten hyvinvointia Suomessa ja Virossa. Toiminta vei lammilaisen mennessään.

- Kerran pohdin, miten nämä kaksi harrastusta voisi yhdistää. Miraclen kynsistudio on oiva tapa harrastaa ihan satasella kumpaakin ja samalla saan kerättyä yhdistykselle rahaa.


kynsistudio_odottaa_asiakkaita
 

Kannustusta ja ihailua blogin kautta


Kyllä, Mira on se, jonka pöydän ääreen istuudutaan ja ojennetaan viisi euroa. Sitten saa valita lakan värin lähes kolmestakymmenestä vaihtoehdosta ja haluamansa koristelutyylin. Suosituimpia ovat leimat, jotka hän tekee erityisillä leimauslaatoilla.

Tämän jälkeen ojennetaan viisi sormea ja kohta toiset viisi. Lakkaus, koristelu, päällyslakka ja siistiminen. Kun kynnet ovat valmiit, viimeistelee kynsitaituri työnsä sipaisemalla öljyä kynsinauhoihin.


Miran_kynsistudio_messuilla

 

- Tietääkseni tällaista ei kukaan muu tee eläinten hyväksi. Miracle's Nails -blogiini saan myös positiivista kannustusta ja ihailua työstäni eläinten hyväksi. Ja pakko tunnustaa, se lämmittää mieltäni.

Ei sillä, etteikö Mira esittelisi ohi kulkeville messuvieraille yhdistyksen toimintaa ja kertoisi rescue-eläinten hankkimisesta ja hoitamisesta. Omalla tuolilla kymmenien kynsilakkapurkkien, erilaisten siveltimien ja koristeiden parissa se tuntuu paljon helpommalta.

- Saan kontaktin pienempään kohderyhmään eli asiakkaaseen ja mahdollisesti sivusta seuraajiin, jotka usein katselevat ja osallistuvat keskusteluun, tai ainakin kuuntelevat. Minun ei tarvitse jännittää heitä.

 

Oma erityinen tapa auttaa eläimiä

 

Kynsistudio toimii pääasiassa Hämeenlinnassa ja lähiympäristössä. Lakkauskeikkoja ei ole säännöllisesti vaan aina Rekku Rescuen tilaisuuksien mukaan. Alkuaikojen muovinen työkalupakki on vaihtunut erityiseen kynsitarvikelaukkuun, kiitos sponsorin.

- MiMax halusi lähteä tukemaan tätä erilaista työtä eläinten hyväksi ja saan heiltä tarvikkeita lakkauksiin. Olemmekin jatkuvasti yhteydessä ja yhteistyö on sujunut, Mira kiittelee.

Vastapäiselle tuolille voi istua niin parivuotias Hello Kitty -fani kuin vanhus toiveenaan jotakin vaaleampaa. Kissat ja muut kodittomat eläimet ovat saaneet tähän mennessä eli reilun vuoden aikana apua lähes pariltasadalta kynsistudiovieraalta. 

 

pinkkia_ja_kiekuroita


mustat_niittikynnet


ruusukynnet


kissa_ja_pinkkia


timanttikynnet  

   
tassuja_ja_hello_kitty


Vaan mitä tekee Mira Engman, kun kynsistudion viimeinen asiakas on saanut mieleisensä kynnet?

- Huokaisen, venyttelen, jaloittelen, lasken kassan - jokaisesta lakkauksesta saatu vitonen menee lyhentämättömänä Rekku Rescuelle - pakkaan ja palkitsen itseni namille, ihan kuin eläimetkin hyvästä työstä. Tämä on minun juttuni, minun erityinen tapani auttaa kodittomia eläimiä. Ja kun puhun eläimistä, tarkoitan kissoja. Kissojen takia olen tähän hommaan ryhtynyt.


Ps.

Miraclenail's Nails -blogi löytyy osoitteessa miraclesnails.blogspot.fi
Facebookin puolella Miran kynsistudio on täällä: www.facebook.com/miraclesnails ja Miran kissamaista menoa täällä: www.facebook.com/miraclelammi



KUVAT: Miracle's Nails/Mira Engman
 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita