14. joulukuuta 2018
Kolumbus

Haapsalu on tuttu kaupunki helsinkiläiselle Sirpa Sudelle. Viimeisimmällä reissulla hän teki päivittäin vapaaehtoistyötä Haapsalu Loomade Varjupaikassa viidentoista kissanpennun, kolmentoista kissan, kahden koiran ja heidän muiden palvelijoidensa kanssa.
 

Tuvassa on hiljaista. Seinäkello raksuttaa iltayhdeksää ja lapset ovat menneet nukkumaan. Silloin Ritva Liljeroos istahtaa rukkinsa ääreen. Pian maatilan emäntä saa seuraa Jepestä. Ja yhtä pian oranssi kissa nukahtaa viereiselle sohvalle.

Bob on kissa, joka muutti huumeista eroon taistelevan katusoittajan elämän. Ja toisin: James Bowen on mies, joka muutti huonokuntoisen kulkukissan elämän. Helsinkiläinen Karita Jalava palasi neljännen kerran Jamesin ja Bobin kulmilta Lontoosta. Tämä kaksikko on mullistanut hänenkin elämän.

Muutama vuosi sitten Erja Hirvi suunnitteli Marimekolle Siniverinen-kankaan. Sen villeihin ja veikeisiin kissoihin suunnittelija halusi raukeutta ja pehmeyttä, saalistusviettiä ja keimailua.

Useana yönä Kissakahvila Purnauskiksessa on käynnissä melkoinen rallimeininki. Sen on huomannut kahvilayrittäjä Tiina Aaltonen, jolla on mahdollisuus seurata myös kotonaan kahvilan valvontakameran taltioimia tapahtumia.
 

Äkkiä laskettuna ainakin kolmisenkymmentä kissaa tulee Sari Syrjälä-Yürükia vastaan. Hän toivottaa iloisesti hyvät huomenet, vaikka kuulijakunta on tottuneempi turkin kuin suomen kieleen. Tätä kissajoukkoa Sari kutsuu ryhmä B:ksi. Siinä voi olla jopa 50 kissaa, jotka elelevät Alanyassa Kale-linnoituksen alueella tyhjällä tontilla.

Monelle kissalle eläinlääkärikäynnit ovat stressaavia. Kissa on eläin, joka oppii jatkuvasti uusia asioita ja kokemukset vaikuttavat sen käyttäytymiseen. Eläintenkouluttaja, klinikkaeläintenhoitaja Salla-Mari Kostia neuvoo, miten kissanomistaja voi tehdä lemmikkinsä klinikkakäynnistä miellyttävämmän.

Lähdimme mieheni kanssa pienelle kaupunkilomalle Prahaan. Emme olisi uskoneet, että törmäisimme niin moniin kissoihin. Tulipa sitten paikan päällä googlattua sanat ”Prague” ja ”cats” – ja tässä tulokset: pieniä ja isoja kissoja, kissoja kahviloissa ja baareissa, kissoja sylissä ja seinillä.

Etsimisen ja löytämisen riemua. Sitä tarjoaa geokätköily Marjaana Viitaselle. Maastoon piilotettuja kätköpurkkeja hän on etsinyt myös kissojensa Myrskyn ja Viiman kanssa. Ensimmäinen kerta sujui niin hyvin, että metsään suunnataan uudemmankin kerran.

Ensimmäiseksi Antti Silvola esittää osanottonsa kissan menettäneelle. Kolmentoista kissan ja yhden koiran isäntä oli muutama vuosi sitten perustamassa yhdistystä, joka tuo Suomeen pelastettuja kissoja ja koiria ja etsii niille uudet kodit. Sittemmin yhdistystoiminta jäi, mutta eläinten pelastaminen jatkuu.
Misu käveli pöydällä Tuula Pajua kohti ja näin syntyi idea uuteen rintakoruun. Hilda-kissan kasvojen muoto löytyy Raija Ikosen koruista. Ilman Elvari-kissaa ei korupäällikkö Sanna Leinosella olisi Elvari-nimistä yritystä. Kissakas kyseli kuudelta korutaiteilijalta oikeista kissoista ja kissoista, jotka ovat keramiikkaa, lasihelmiä, fimo-massaa, hopeaa ja kultaa.

Pihapiiriin ilmestyy kissa, mutta onko se koditon kulkuri vai eksynyt lemmikki? Kannattaako sille antaa ulos ruokaa, kutsua kissa sisälle vai viedä suoraan löytöeläintaloon? Lue Kissankulman ensikodin Pia Viirolan neuvot.

Espoolaiskodissa nau'utaan, mou'utaan ja käkätetään. Eriikka Tolvanen on harrastanut koko ikänsä koiria ja hevosia, mutta vuoden verran hän on ollut myös kissaihminen - kiitos Tatun (Tatsutan Tatu Atma-Aramah) ja Titon (Melodian aaree).

"Nämä kolme kissakirjaa ovat myös eräänlaisia matkaoppaita, joiden kissapäähenkilöt vievät meidät eri puolille maapalloa." Näin johdattelee kirjailija Leena Lehtolainen, Hönde- ja Magnus-kissojen ihmiskumppani, suosittelemiinsa kissakirjoihin. Siispä lähdetään matkaan!

Kesällä viisi vuotta täyttävä kotikissa Kaneli kävi eläinlääkärissä hammashoidossa. Kanelilla todettiin nuorempana suussa paikallinen parodontiitti eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdus, joka on kissojen ja koirien (ja ihmisten!) yleisimpiä sairauksia.

Tallinnasta sata kilometriä lounaaseen on Haapsalu ja Haapsalun keskustasta muutama kilometri etelään on Haapsalu Loomade Varjupaik eli Haapsalun eläinsuoja. Cim on yksi vapaaehtoisista, jotka huolehtivat Viron pikkukaupungin ja sen lähiseudun löytöeläimistä. Kissakkaan pyynnöstä Cim piti viikon verran päiväkirjaa arjestaan eläinsuojassa, jossa suurin osa asukkaista on kotia etsiviä kissoja.
 

Pirkanmaan Hoitokodissa Tampereella viettävät elämänsä viimeisiä vaiheita ihmiset, joilla on parantumaton sairaus. Hoitokodin aktiivinen vapaaehtoistoiminta on tuonut mukanaan erään tunnusmerkin kodinomaisuudesta: lemmikkieläimen – joka tosin täällä on enemmän kuin pelkkä perinteinen mirri.

Kymmenientuhansien kissakuvien Jouko Torssonen ikuistaa kamerallaan kodittomia kissoja. Kun kuva on teknisesti onnistunut ja siinä näkyy kissan persoona, on uuden kodin löytyminenkin helpompaa.

Maailman kiltein. Tykkää kaikista ihmisistä. Aikamoinen rohmu. Näin Ann-Sofi Sjögård kuvailee Yassea, arviolta viisivuotiasta entistä kulkurikissaa.
 

Kohtalokas risteily Tallinnaan! Lokakuinen matka kissakahvilaan muuttui myös kovin harmaaksi. Siitä kiitos Kassikohvik Nurrin Hõbelle, joka äskettäin kotiutui Jyväskylään Elsan ensimmäiseksi omaksi kissaksi.

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita