18. joulukuuta 2018
Mooses

Ja tässä tuo kissa on Nekku (Purrgold Cara Carita), reilun vuoden ikäinen bengalineitokainen Helsingistä. Sen omistaja Tiina Karppanen on itse suunnitellut ja virkannut kissalleen värikkään ja näyttävän isoäidinneliöisen villatakin.
 

nekku_isoaidinneliotakissa_ulkona


Tiina kertoo näin:

"Nekku on tykännyt ulkona valjastelusta heti alusta saakka, joskaan omaa taloyhtiön pihaa ja rivitalon takapihaa pidemmälle ei ole ulkoilukiinnostus vielä suuntautunut. Kesällä Nekku tykkää kölliä lämpimällä asfaltilla tai pihalaatoituksella ja metsästää kaikkia erilaisia pöriseviä ötököitä ulkona. Yksi kesäiltojen lempparirutiineista oli pihan siilien moikkaaminen iltaisin. Joka ilta mentiin yhdessä ulos viemään siileille iltaruokaa ja hyvin pian Nekku oppikin sen, ettei siilejä saanut mennä nuuhkimaan liian läheltä. Mutta metrin parin päästä oli tosi jännää seurata siilien tuhinaa. Syksyn tullen Nekkua alkoi kuitenkin viluttamaan ulkoilureissuilla, sillä bengaleilla on ohuempi turkki ja varsinkin aluskarva, kuin monilla muilla kissaroduilla. Siksi päätin virkata Nekulle isoäidinneliöistä takin lämmittämään syksyisiä ulkoilureissuja."


siilin_kanssa_ulkona


asfaltilla_auringossa


Lankana Tiinalla on Novitan 7 veljestä, ja häneltä saamme tällaisen ohjeen:


Virkkaa 19 (20) kpl isoäidinneliöitä (Novitan ohje isoäidinneliöihin löytyy täältä). Tee neliöön kolme värikästä kerrosta ja neljäs kerros sillä värillä, jolla yhdistät neliöt toisiinsa. Nekun takissa yhdistävä väri on sininen.

Yhdistä selkäosaan 16 neliötä niin, että ne muodostavat 4 x 4 neliön, ruudukon. Halutessasi voit jättää valjaiden renksulle kolon saumaan, josta on helppo kiinnittää hihna/flexi valjaiden metallirenksuun.

Rinnan eteen lisää kaksi neliötä, jotka yhdistävät sivut toisiinsa. Mahan alle lisää yksi neliö, johon virkkaa yhteen reunaan säätövaraa muutama sentti ja muutamat napinreiät pariin eri kerrokseen. Näin voit säädellä mahan ali menevän osan kiinnityspituutta, jos kisu paksuuntuu ajan myötä.

Yksi isoäidinneliö riitti meidän simpsakalle bengalille (4,5-kiloinen) mahan alle, mutta isommalle kissalle voi ehkä laittaa kaksi neliötä, niin saa lisää pelivaraa, eikä takista tule liian kireä.

Ompele napit oikealle kohdalle 4 x 4 ruudukon reunaan. Luo päänympärykselle silmukat neljälle puikolle (eli yhden neliön silmukat yhdelle puikolle). Tässä tapauksessa loin 14 silmukkaa puikolleen. Neulo joustinneuletta noin 15 – 20 kerrosta tai mikä määrä näyttää silmämääräisesti sopivalta omalle kissalle.

Takki puetaan päälle niin, että ensin laitetaan kissalle valjaat. Sitten pujotetaan kissan pää takin päänreiästä sisään, kaivetaan valjaiden renksu takin reiästä esille ja kiinnitetään mahan ali menevä osa napeilla kiinni. Sitten flexi/hihna kiinni renksuun. 

Ja sitten ollaankin valmiita lähtemään pihalle seikkailemaan!


Hanna puolestaan neuloi kolmelle itämaiselle kissalleen villapaidan mummun mallin mukaan. Ohjeen hän antoi myös meille Kissakkaaseen ja sen löydät täältä

Outin langoista syntyvät virkkaamalla veikeät patalappukissat. Kissakkaan juttu (jossa ohje) on ollut erityisen suosittu. Siihen pääset loikkaamaan tätä kautta

Vai sittenkin leluhiiriä virkkaamalla? Katso video täältä.

Kissasukat lämmittävät kissafanin jalkoja, oman kissan tassujen tapaiset sukat varsinkin. Hae inspiraatiota ja lue ohje täältä.

Ja lisää ohjeita ihaniin kissavillasukkiin täällä näin, klik klik.
 

Kommentit  
+3 # Ulkoiluttaja 09.08.2016 15:13
Hei!
Ihana takki ja aivan ihana kissa:)
Olenkin etsinyt virkattavan kissanvaatten ohjetta, koska en osaa kutoa eikä mulla ole ompelukonetta.
Meillä on ulkoluhullu bengali jolle haluaisin tehdä takin tai villapaidan talveksi, mutta olen aika huono käsitöissä... joten kaipaisin vielä tarkempia ohjeita! Miten tuohon virkattuun osaan kiinnitetään tuo kudottu osa, ja miten jätetään napinreikä siihen vatsan ali menevän palasen jatko-osaan...? Kuvat takin nappipuolelta tai auki olevasta takista ilman kissaa sen sisällä voisivat auttaa tajuamaan hommaa. En tosiaan osaa edes kutoa, mutta täytynee opetella tuota kaulusta varten, mitäpä sitä ei tekisi rakkaan kissansa vuoksi!

Minusta tämä malli on moniin muihin nähden ylivoimainen siinä mielessä, että kissan tassuja ei tarvitse pujottaa minkään hihojen läpi. Uskoisin että tämän jopa saa kissan päälle, kun on kerran valjaisiin tottunut niin ei varmaan edes huomaa muuta kuin et ei palele niin paljoo...:)
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+2 # Tiina 01.09.2016 12:50
Ensin virkataan neliöt ja kiinnitetään ne toisiinsa. Siinä vaiheessa kun neliöitä kiinnitetään toisiinsa jätetään sopivaan kohtaan saumaan aukko, josta saa sitten valjaiden renksun pujotettua läpi. Vänttisen valjaiden renksu jäi ainakin just passeliin kohtaan neliöiden saumaan kuvassa näkyvään kohtaan, mutta muiden valjaiden kanssa on varmastikin vain sovitettava ja etsittävä näin oikea kohta aukolle.

Ja sitten kun neliöt ovat kiinni toisissaan, nostetaan virkkuukoukulla/sukkapuikolla silmukat pääaukon neliöiden reunasta sukkapuikoille. Eli ihan vain työnnetään koukku/puikko neliön reunimmaisten silmukoiden ali ja poimitaan uusi silmukka lankaa joka vedetään virkkuutyön reunan läpi puikolle. Yhdestä neliöstä poimin aina 14 silmukkaa puikolle, eli yhteensä neljälle puikolle 4*14 silmukkaa.
Tässä linkissä on mielestäni aika hyvin näytetty kuvin silmukoiden poimiminen
http://punomo.npn.fi/teeitse/silmukoiden-poimiminen-neuloksen-reunasta-oikeakatinen/
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
+2 # Tiina 01.09.2016 13:06
(jatkoa edellisen kommenttiin)
Sitten kun silmukat ovat puikoilla, neulot sopivan mittaisen kauluksen ja päättelet työn.

Tästä linkistö löytyy taas vinkki siihen, miten olen tehnyt mahan ali menevään osaan napinlävet, olen siis virkannut jatkopalan sivulla 9 olevan toiseksi alimmaisen ohjeen tyylillä. Varmasti muitakin keinoja on, mutta minä tein napinlävet näin.
http://www.helsinki.fi/~rkosken/virkkaus.pdf
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
0 # ulkoiluttaja 12.01.2018 22:17
Kiitos neuvoista. Tein viime talvena villapaidan tällä ohjeella, mutta kissa ei tykännyt käyttää sitä, ja ajattelin että ehkä keinokuitua sisältävä lanka oli sähköinen turkkia vasten. No, täksi talveksi kudoin 100% alpakkalangasta rakkaudella uuden paidan. Kissa kävelee se päällä kuin osittain halvaantunut, polvet melkein maassa ja omituisesti vähän vinossa, kylki edellä. Näyttää niin kurjalta ettei sitä voi pitää. Ihmettelen, kun valjaiden pitämisessä ei ole koskaan ollu mitään ongelmaa. Harmittaa, kun kisu selvästi palelee ulkona, mutta ei voi mitään.
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita