18. joulukuuta 2018
Mooses
Kun uros tulee lajityypistä riippumatta siihen tiettyyn ikään, alkaa naisväki painostella terveysasioilla. Ei ole siinä neuvotteluvaraa, kun asian päähänsä saavat. Niinhän siinä sitten eräänä päivänä minullekin kävi, että jouduin pakatuksi kuljetuskoppaan ja köytetyksi turvavöihin, siis minä - parhaimmassa iässä oleva työkissa won Nupero.


Nupero komeana


Matkalla koetin muistella mahdollisia terveydentilani heikkoja kohtia. Paino tuppaa talvella nousemaan, mutta se johtuu varmasti paksusta turkistani. Kissakohtaisesta hygieniastani olin huolehtinut esimerkillisesti.

Matolääkkeetkin olin nieleksinyt rohkeasti, vaikka uusi maku tuntuikin pillerissä viimeksi olevan. Sanoisinko alkuaistimusta hieman hiirimäisen karvaaksi, mutta jälkimaku oli heikko kuin kalan henkäys. Tehoa tabletissa oli kyllä siitäkin edestä, voi kissanpojat ja hiirenhännät! Isäntä makasi seuraavan päivän petipotilaana sivuoireista kärsien. Minä pötköttelin siinä vierellä seurana, vaikkei matohäätö minun vahvassa vartalossani miltään tuntunutkaan. Isännälle noihin vaikutuksiin riitti pelkkä pienellä präntätyn ohjelappusen lukeminen, hellämielinen kun on.

Näiden ajatusten siivittäminä saavuimme eläinlääkärin ovelle.


Nupero jonottaa eläinlääkäriin


Minut kiikutettiin kopassa sisälle huoneeseen ja sittenpä sitä ohjelmaa olikin. Minua haluttiin katsella joka puolelta ja kaikissa mahdollisissa asennoissa. Taivuteltiin käpäliä, kuunneltiin sydäntä, tunnusteltiin imusolmukkeita. Katsottiin suuhun ja kaikkeen muuhun.


Ja sitten… ne halusivat verinäytteen…

Mitäpä minä komea kolli silloin tein? No, arvolleni sopivalla tyylillä vedin senkin läpi, sillä oletin tätien haluavan sen näytteen minusta eikä itsestään. Istuskelin kaikessa rauhassa käpälä ellitädin kämmenellä hänen ajellessaan karvat siitä. Neulan lävistäessä nahkani yritin olla aivan liikkumatta, että täti saisi mukavan kokemuksen pistämisestä.

Niin meni mukavasti, että kaikkia tätejä lopulta nauratti kovasti. Ne sanoivat ”ohhoh” ja ”erikoista”, ja olivat tyytyväisiä itseensä ja minä sain nappuloita syödäkseni.

Koska minua niin hellittiin ja huomioitiin onnistuneen lääkärireissun jälkeen, koetin opastaa Isäntäänikin työergonomiassa. Sain yhdellä kehon painalluksella kirjanpidon tietokoneelta keskeytymään ja näkymän jakautumaan kahteen aivan muuhun aiheeseen. Lisäksi käänsin katsantosuunnan makuuasennolle sopivaksi, jotta Isäntä voisi kyljellään pötkötellen niitä kuittejaan sinne naputella. Vaan eivät ymmärtäneet, eivät ollenkaan. Sain käskyn ulkohommiin, mutta vielä minä Isäntäni tietokoneelle koulutan.

Käpälän karvoja kasvatellessa ja kevättä odotellessa kehrään tulevaisuudelle. Hiirulaiset vaviskoot, vaikka täytän toukokuussa jo 14 vuotta. Minä, won Nupero kyllä tiesin terveystestin tulokset jo ennalta, mutta nyt sen tietää palvelusväkenikin.

Priimaa koko kissa - eihän sitä aatelinen muuta voisi ollakaan! Hrrrrrrrr…



On won Nupero aiemminkin Kissakkaaseen kirjoittanut. Nupero-trilogia sai alkunsa tekstistä Nupero, nykyajan kulkukissa.

Tätä seurasi luonnollisesti jatko-osa, joka on Nuperon, nykyajan kulkukissan, myöhemmät seikkailut.
 



Nuperon ajatukset kirjasi Susanna Vartiainen. Hän on eläinfysioterapeutti, jonka ensimmäinen lemmikki oli lapsuuden Rivelino-kissa.

"Rivelinon katoaminen aiheutti pienelle tytölle niin voimakkaan surun, että seuraavina lemmikkeinä olivat (vähemmän itsenäiset) koira ja hevoset. Vasta aikuisiällä persoonallisten eläinystävien joukosta huomiota ovat kiinnittäneet myös kissat. Tämä tarina on tosi - minulla on kunnia tuntea tämä erikoislaatuinen viirupöksy."

 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita