Kevät on Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYllä aikaa, jolloin eläintilamme alkavat täyttyä kodittomista kissoista muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen. Ruuhkahuippu koittaa kesällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Näin on ollut vuosikausia. Uskoisin, että muiden paikkakuntien eläinsuojeluyhdistysten ja löytöeläintalojen vuodenkierto on samanlainen. On surullista, että tilanne ei ole vuosien aikana paljon parantunut.


Suomessa hylätään vuosittain tuhansia eläimiä. Näistä valtaosa on kissoja. SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton tilastojen mukaan Suomessa hylätään tai lopetetaan ihmisten piittaamattoman toiminnan seurauksena jopa 20 000 kissaa vuodessa. Samaa asiaa vahvistaa Eläinten hyvinvointi Suomessa -raportti, jossa todetaan, että löytöeläintaloille päätyneistä karanneista koirista 90 prosenttia haetaan takaisin kotiin, mutta kissoista vain alle puolet. HESYlle tulee vuosittain noin 500 eläintä, joista arviolta 90 prosenttia on kissoja.

loytoelaintalon_kissakoppeja
 

Lemmikkieläinlajeista kissat työllistävät ja ruuhkauttavat tänä päivänä eniten löytöeläintaloja ja eläinsuojeluyhdistyksiä. Erityisen hankala tilanne on maakunnissa, joissa leikkaamattomien kissojen annetaan ulkoilla vapaana eikä niistä pidetä kunnolla huolta. Kun sukukypsä naaraskissa voi saada pentueen jopa kolmen kuukauden välein, on selvää, että kylien ja kaupunkien laitamilla ympäri Suomen voi asustaa jopa 30–100 kissan populaatioita.


Maaseudun ns. navettakissat kuormittavat myös eläinsuojeluviranomaisia, jotka ovat jo muutenkin ylityöllistettyjä. He yrittävät ratkaista ongelmaa pyydystämällä ja viemällä kissoja löytöeläintaloille. Samaa tehtävää hoitavat eläinsuojeluyhdistykset. HESYkin loukutti viime vuonna 45 kissaa ja auttoi maakuntien eläinsuojeluyhdistysten sumaa ottamalla niistä vastaan 141 kissaa.


On mahdotonta tietää, kuinka moni kissa jää eläinsuojeluyhdistysten ja löytöeläintalojen tilastojen ulkopuolelle ja nääntyy ulos. Moni hylätty kissa elää muutaman vuoden puolivillinä ja vailla huolenpitoa ennen elämänsä päättymistä – ikävimmässä tapauksessa monet pentueet tehneenä ja kurjuuden kierteen jälkeensä jättäneenä.

 

****


Kissoja on loukutettu luultavasti ainakin 70-luvulta lähtien. Kesäkissoista on valistettu suomalaisia vähintään yhtä pitkään. Pallit pois -kampanjoita järjestetään useilla paikkakunnilla vuosittain. Eläinsuojeluyhdistykset ovat aktiivisia ja näkevät vaivaa, mutta viesti ei mene perille.


Sanoma tyssää asenteisiin. Juttelin taannoin erään valvontaeläinlääkärin kanssa. Hän sanoi tarkastuskäynnillä tavanneensa isännän, joka kehuskeli kissansa tehneen jo 55 pentua. Jos kissa on ollut tuolloin 4–5-vuotias, yli sadan pennun raja voi sen kohdalla mennä hyvinkin rikki. Kissojen määrää puolusteltiin samaiselle eläinlääkärille huomauttamalla, että missään kohtaa laissa ei sanota, montako kissaa ihmisellä saa olla. Kissoistako huolehditaan vain, jos laki sitä edellyttää?


laatikollinen_kissanpentuja

Kissan leikkauttaminen on tähän vuodenaikaan ajankohtainen aihe. Kastrointi ja sterilointi ovat ainoita tehokkaita keinoja vähentää ei-toivottujen kissanpentujen ylitarjontaa ja kodittomien kissojen määrää. Kissat tulevat sukukypsiksi yleensä 6–12 kuukauden ikäisenä. Suositeltava leikkausikä on 6-12 kuukautta. Yläikärajaa leikkauksella ei ole.


Leikkauttamalla voidaan ennaltaehkäistä myös kissojen karkaamisia, sillä sukuvietti ei houkuttele niitä kosiomatkoille. Leikatulla kissalla on myös pienempi vaara joutua tappeluihin ja saada vakavia vammoja ja tarttuvia tauteja. Leikkauttamalla kissansa omistaja kantaa siten vastuun lemmikkinsä hyvinvoinnista.



HESY toivottaa kaikille Kissakas.fi-sivun lukijoille ja heidän eläimilleen hyvää ja eläinrakasta kevättä!

Erja Veivo

Kuvat: HESY
 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita