18. joulukuuta 2018
Mooses

Kesä taipuu syksyksi ja tummenevat illat tarjoavat tällaiselle viriilille kissaeläimelle herkullisia elämyksiä. Yön hiljaisina tunteina vain kuu todistaa muodonmuutosta, jossa tavallinen harmaaraidallinen työkissa poikkeaa maitolaiturille ja muuntautuu siellä eläinmaailman voittamattomaksi kuninkaaksi - suureksi saalistavaksi leijonaksi. Jo maitolaiturin portaalta laskeutuessaan tuo suuri ja komea ilmestys pysähtyy viipyillen ja avaa suuren kitansa, jolloin valkoiset hampaat välähtävät kuun kelmeässä valossa…

Kumma homma, tässä kohtaa Isäntäni aina herättää minut kylkeä kääntäessään, enkä pääse fiilistelemään saalistusretkeni loppuhuipennusta. Isäntäni on nimittäin vanhemmiten alkanut unissaan pyörähdellä isompia liikeratoja, eikä tahdo pysyä sängyssä omalla reunakaistaleellaan.


Nupero syvässä unessa


Minä koetan pitää suurinta osaa patjasta vapaana ja painaudun tiiviisti Isäntäni kylkeen. Näin minulle jää tilaa vielä aamuyöstäkin, kun Isäntäni siirtyy lähemmäksi ja lähemmäksi minua. Olenkin miettinyt, että hakeekohan Isäntäni minusta öisin turvaa?

Sen olen tässä vuosien varrella ainakin huomannut, että Isäntäni tahtoo pitää minua tavallisena maatilan työmiehenä, vaikka olen aatelinen ja toivoisin vuosi vuodelta arvokkaampaa kohtelua ja parempia etuisuuksia. Niin kuin nyt esimerkiksi sekin sanonta, että komeus on katsojan silmässä. Isäntäni ei ulkomuotoani päivittäin ylistä, joten hänen silmässään täytyy olla jotain pahasti vialla.

Isäntäni käyttää maatilalla työskennelleessään nykyaikaisia palveluja, mutta sääennustukset tuntuvat olevan aina jotain muuta kuin luvataan. Maatilalla ollaan ilmojen armoilla, joten olenkin huomannut Isännän suuntaavan ovelan katseensa - ei taivaalle - vaan arvatkaapa mihin? Minuun! Siis Minä, aateliskissa won Nupero vuosimallia 2002, olen kuulemma olemuksellani antanut hänelle enteitä tulevasta. Minullehan on aina ollut kissanpoikien leikkiä säiden ennakointi ja vihdoin Isäntänikin on huomannut sen.

Tosin tästäkin kuulen aina vitsikkäitä kommentteja, kun esimerkiksi pakkasten paukkuessa pidän koko painollani lämpölattian laattoja ja lampaantaljoja paikallaan, jättäen navettahommat suosiolla Isännälle. Vaan tässäkin voin puolustaa itseäni ja vedota terveysasioihin, sillä olenhan valistuneena kissana kuullut kehonpainoharjoitteista.


Ilimoja on siis pijetty” ja kaikenlaista keliä onkin piisannut. Kuivina päivinä viiksiäni syyhyttää, kehoni kaikki suuret lihakset jännittyvät toimintavalmiuteen ja monesti niin raollaan olevat silmäni aukeavat suuriksi poimiakseen tutkan lailla kaikki havainnot ympäristöstä. Tuossa tilassa on kollin pakko päästä pelloille miilustelemaan.


Nuperon viiksiä syyhyttää


Saatan pysytellä tuntikausia luonnon helmassa ja nauttia sen antimia, raavaana metsästävänä uroksena pärjään alkeellisissa oloissa maatilan näköpiirissä olevilla lähipelloilla. Kun sitten väsyneenä hiipparoin kotiin ruokakupilleni, toivon sen kuitenkin olevan täynnä. Ulkoilma lisää ruokahalua ja reissujeni jälkeen minulla onkin aina nälkä ja sen annan Isännälleni selkeästi tiedoksi. Tavallisesti olen päivät töissä maatilalla ja yöt nukun leveällä vuoteellani, johon Isännälläkin on lupa kömpiä – vain suihkunraikkaana tosin.

Sää saa minut poikkeamaan normaalista työrytmistäni. Jos en lähdekään aamulla Isäntäni matkaan, tai palaankin jo aamunavetan jälkeisellä kyydillä takaisin, hänellä heräävät säätilaan liittyvät aavistukset. Minä, maatiaisaatelinen won Nupero, osaan esittää loistavasti hellyttävää pehmoeläintä, joka liikahtamatta pysyttelee samassa asennossa, vaikka kuinka kissitettäisiin töihin. Tällaisina päivinä tulee ukkonen tai myrsky, vesisade tai lumipyry.


Nupero koisaa nallen kanssa



Meidän ilimapuntari tiesi taas”, sanoo Isäntä ja tarkoittaa sillä minua. Ja minä venyn ja venyn pidemmäksi ja veltommaksi, mitä kovemmin sataa tai tuulee.

Työmatkoista minä vielä naukaisisin muutaman ajatuksen. On nimittäin ilmentynyt heikennyksiä käytettävien ajoneuvojen ominaisuuksissa. Nuorina kolleina me Isäntäni kanssa polkaisimme navetalle BMW:llä, ja voi kissimirrit mitä aikoja ne olivatkin! Sittemmin Isäntäni vaihtoi autonsa minulta kysymättä pieneen dieseliin, jolla me nyt sitten olemme viime vuodet matkaa taittaneet ja jonka moottorin äänen olen oppinut tunnistamaan.

Mutta kyllä minä kesän aikana tyrmistyin, kun joinakin päivinä piti nousta traktorin kyytiin. Sen hyttihän haisikin ihan navetalle, eikä minulle annettu edes kuulosuojaimia, mutta sillä me kuitenkin koluutimme kylänraittia maatilalta kotiin. Olin jo tästä melko loukkaantunut.

Vaan sitten se meinasi Isännälle pohjanoteeraus tulla. Auto oli huollossa ja töihin piti päästä. Isäntä otti pyöränsä ja kaavaili kissankoppaa tavaratelineelle. Voi kissanpojat ja hiirenhännät! Onneksi oli henkilökunta piilottanut kopan varaston takimmaiselle hyllylle Isännän ulottumattomiin, etten tarvinnut töyssyttää pölyisellä maantiellä tuuli turkkia puistellen niin ala-arvoisella kyydillä maatilalle. Olisi voinut vaikka nuha tulla vetoisesta reissusta tai joku kyläläinen olisi sattunut meidät näkemään ja tunnistamaan.

Sain siis sen päivän etätyöpäiväksi ja jäin sängyn päälle mietiskelemään ja nauttimaan talon hiljaisuudesta. Isäntä sai tuolloin työskennellä huoletta pidempään, ei ollut kiirettä lepäämään, koska minä huolehdin siitä puolesta. Osaan nimittäin uneksia tehokkaasti yksinkin, eikä minua – won Nuperoa - päivällä edes pelota!


Ikkunallakin Nupero taitaa nukkumisen taidon




Suosittelemme tutustumista myös won Nuperon aiempiin kirjallisiin saavutuksiin:

Osa I: Nupero, nykyajan kulkukissa

Osa II: Nuperon, nykyajan kulkukissan, myöhemmät seikkailut

Osa III: Won Nupero eläinlääkärissä: Suuta ja muuta ja arvolle sopivaa tyyliä

 

Kommentit  
+1 # Liisa 14.09.2016 23:49
Olipa ihanaa iltalukemista!
Vastaa | Ilmoita ylläpidolle
Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita