20. elokuuta 2017

Sami, Samu

Filosofi, elämäntapakouluttaja ja Askelen kolumnistikissa Nero hallitsee hiirenpyynnin, hetkessä viipymisen ja sujuvan sanomisen.
 


Neron elämää ja tällaiselta se ajoittain näyttää.
'

Tarinoista on syntynyt kirjoja ja elokuvia. Niin alkoi myös Neron suosittu palsta Askelessa.

Piika kertoili työkavereilleen edesottamuksistani. Heidän mielestään seikkailukertomukset pitäisi jakaa, ja minua pyydettiin kertomaan tarinoitani. Koska niitä syntyi solkenaan sekä pirtissä että pihapiirissä, kotijärvellä ja lähimetsässä, päätimme tehdä piian kanssa yhteistyötä. Itselläni on ajoittain monta rautaa tulessa ja monta saalista kiikarissa. Sovimmekin, että minä seikkailen ja piika kirjoittaa ja kuvaa.

Kiitänkin tässä yhteydessä piikaa siitä, että hän on kärsivällisesti toiminut sihteerinäni jo yli kahdeksan vuoden ajan, Nero herkistyy ja muistelee, että ensimmäinen Neron elämää -kolumni ilmestyi helmikuussa 2008 juuri uudistuneessa lehdessä.

Olin silloin kaksi ja puoli -vuotias.

 

Tallin ja kylpyammeen alta

 

Kolumnistina Nero aloitti siis suhteellisen nuorena. Pian syntyi lukijoiden faniryhmä, joka liikuttui kolumnistin kovista kokemuksista. Eräässä päiväkerhossa Neron tarinat laminoitiin seinälle ja niitä luetaan sekä lasten että aikuisten iloksi.


Kolumnisti Nero taitaa myös vaikuttavien kissakuvien päätähteyden.


Synnyin juhannuksen tienoilla 2006, eli viime kesänä juhlittiin 10-vuotissynttäreitä. Villiintynyt emoni synnytti minut ja kolme sisarustani piian aittaan. Oli helteinen kesä, ja piika huolehti, että imettävällä emolla oli aina vesikuppi lähellä. Lopulta hän alkoi myös ruokkia emorukkaani, Nero kertaa tarinaa, jossa jo alkumetreillä oli dramaattisia käänteitä. 

Piika lähti kolmeksi viikoksi Walesiin vaeltelemaan ja ulkoisti emon ruokinnan naapurin isännälle. Palattuaan piika kurkisti aittaan, mutta kissoja ei näkynyt. Kun hän parin päivän kuluttua kuopsutteli kukkapenkkejään, ilmestyi paikalle kolme nyrkinkokoista, huojuvaa pentua.

Se oli ensikohtaamisemme. Minä luotsasin sisaruksiani hakemaan apua. Sanoin piialle, että asiat ovat nyt huonosti, äiti on kadonnut. Myös yksi sisaruksistamme oli menehtynyt. Pentukirjaani piika kirjoitti, että olisimme muka sähisseet ja polkeneet jalkaa. Niin alkoi yhteiselomme.

Piika ruokki meitä tallin alle turvapaikkaamme. Eräänä päivänä ilmojen viilennyttyä hän nappasi meidät ruokakupilta ja kiikutti sisälle. Aluksi se tuntui petokselta ja linnoittauduimme pienessä paniikissa kylpyammeen alle. No, ei sitä kauan kestänyt. ”Seuraavana yönä alkoi biletys, joka ei sitten loppunutkaan, ennen kuin kaksi pentua muutti uuteen kotiin”, piika kirjoitti sihteerin ominaisuudessa ensimmäiseen kolumniini.

 

Villikissasta kesytetty

 

Pennut piika nimesi luonteenpiirteiden mukaan. Arasta leikkijästä tuli Mörkö, pienimmästä ja suloisimmasta Pimu.

Olin rohkein ja neuvokkain, siksi piika nimesi minut Neroksi. Italian kielessä "nero" tarkoittaa mustaa, ja eräs keisarikin on ollut kaimani, kolumnisti taustoittaa.

Keisarikaimakin oli orpo ja adoptoitu, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvat. Keisarin hurjaan historiaan liittyi murhia, kolmiodraamaa ja epäilyjä hallitsijan mielen tilasta. Kolumnisti-Nero keskittyy sen sijaan mielen ja luonnon rauhaan, täyteen ruokakuppiin ja värikkääseen maalaiselämään piian seurassa.


Neron elämään kuuluu tärkeänä osana kotijärvi.


Ensimmäisten viikkojen aikana piika opetti koko sisaruskatraalle saalistamista ja puuhun kiipeämistä. Hän rakensi niille leluja ja kiipeilytelineet.

Sitten sisarukseni saivat kodin piian ystävän luota, missä ne viettävät leppoisaa sisäkissaelämää omakotitalossa pääkaupungissa. Piika käy siellä jouluna ja muullonkin sisarta ja veljeä tapaamassa. Minä jäin pitämään piiasta huolta, Nero sanoo ja myöntää, että alku oli hankalaa.

Piika joutui näkemään paljon vaivaa kesyttämisessäni. Harjoittelimme ulkoilmaelämää vaeltelemalla lähitienoolla. Minulla oli turvavaljaat, ja piika piti perää flexin päässä.

Kun luottamus kasvoi, Nero alkoi ulkoilla itsenäisesti ja joutui sitä myöten monenlaisiin seikkailuihin nuoruuden innossaan. Tämä oli onni onnettomuudessa, sillä niistä reissuista ovat syntyneet jännittävät ja koskettavat kolumnit. Välillä piika oli huolesta sairas.

Jouduin yli vuorokaudeksi vangiksi rannalla maanneeseen katiskaan, josta selvisin vain hyvän onneni avulla. Pahinta oli se, että söin myrkkyä saaneen jyrsijän ja horjuin elämän ja kuoleman rajamailla. Luottoeläinlääkärini ja piian pakkosyöttötoimenpiteiden sekä hellän hoidon avulla selvisin vaurioitta, Nero muistelee.

Vanhemmiten olen viisastunut ja osaan varoa vaaraa. Viihdyn piian sylissä, ja minusta on kiva tehdä yhdessä puutarhatöitä. Edelleen kuljen myös omia polkujani.


Nero luonnon helmassa.


Vaikka elämäni on tasaantunut, kerrottavaa riittää maalaiselämän käänteistä. Kissafilosofialla on paljon annettavaa ihmiskunnalle.

Kolumnistin ja sihteerin roolit ovat hieman vaihtuneet.

Ennen piika opetti minulle elämässä selviytymistä, nykyisin minä opetan hänelle kissamaista filosofiaa. Piika sanookin, että meinasi mennä elämä hukkaan ilman kissaa ja kiittelee onneaan, että kohtasimme, sanoo Nero, jonka tekstit välittävät lukijoille myös luonnon ja vuodenaikojen vaihtelut.

 

Tyytyväinen onni

 

Monien kollegojensa lailla Nero arvostaa vuorovaikutusta lukijoiden kanssa.

Hyvä palaute ja terveiset ilahduttavat. Haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat lähestyneet minua kirjeitse, sähköpostilla, Askelen nettisivun tai piian blogin kautta. Lämmin kiitos myötäelämisestä ja kannustavista terveisistä!


Mukavat seikkailut  - turvallinen arki. Siinäpä Neron elämää.


Lopuksi Nero tiivistää kokemuksiaan ajatuksiksi, jotka ovat jo kahdeksan vuoden ajan välittyneet kolumneista:

Vaikka seikkailut ovatkin mukavia, on turvallinen arki kaikkein parasta. Olen tyytyväinen, kun päivät seuraavat toisiaan ilman suurempia yllätyksiä. Paras lahja on terveys, paras rikkaus on tyytyväisyys, Nero neuvoo ja sanoo vielä siunatuksi lopuksi:

Ei kissakaan elä pelkällä kiitoksella, välillä tarvitaan myös lohturuokaa eli nelikulmaseitiä.




Teksti: Päivi Puhakka, kuvat: Cheri Tamminen
Teksti on julkaistu Askel-lehdessä 6/2016

Haluatko lukea lisää Neron kuulumisia? Tee loikka Autuas olo -blogiin.

 

Lisää kommentti

Ota yhteyttä, kehrää tai sähise: Palautetta, kas tai suoraan sähköpostilla info(miuku)kissakas.fi
Copyright © Kissakas, ellei toisin mainita